tiistai 12. heinäkuuta 2011

YKS AAPEE! + kotiutumisviikko

To 30.6.2011 - Pe 1.7.2011

1. AP:n homma alkoi yhdeksältä ja päättyikin sitten perjantaina lomille lähtiessä, ei muuta noista kahdesta päivästä..

Ma 4.7.2011

Tänään sitten alkaakin se parhain viikko, nimittäin kotiutumisviikko! Viikko alkoi kotiutumisparaatilla jonka jälkeen päästiin oikein putipuhdistamaan aseet ja TVÄL-varusteet (taisteluväline), johon kuuluu lippaat, asepuhdistusvälineet, kompassi, kenttälapio ja nasse.

Puhdistusten jälkeen päästiin palauttamaan ne! Ase meni ykkösellä läpi ja oli muutenkin kunnossa. Farewell 812151, vai pitäskö sanoa Bertta.. yks Psjk:n tyyppi sano spade-koulutuksessa että mun ase näyttää Bertalta ja sen ase on/oli nimeltään Emma :DDD Loppupäivä olikin melkoisesti vapaata. Illalla pakattiin huomenna palautettavat varusteet, siinä olikin hommaa nimittäin huomenna palautetaan lähes kaikki! :)

Ti 5.7.2011

Aamulla herätessä tiesi että päivästä tulee hyvä, nimittäin palautettiin melkein kaikki varusteet, muutama vaatekappale jäi vielä kaappiin. Aamupalan jälkeen napattiin liinikselle palautettavat varusteet mukaan ja linjastoa pitkin tiputettiin yksi varuste kerrallaan yhteen häkkiin. Liiniksen jälkeen palattiin yksikköön, napattiin varusvarastolle menevät varusteet, heitettiin ne autoon ja käveltiin varusvarastolle. Varusvarastolla myös mentiin linjastoa pitkin ja luovutettiin varusteita pois! Joka varusteen palauttamisen jälkeen alkoi tuntua paremmalta ja paremmalta :)

Tästä päivästä eteenpäin siis kuljetaan lomapuvussa ja baretti päässä, palveluspuvut ja lippis nimittäin palautettiin tänään. Iltapäivästä ei sitten tapahtunut mitään, paitsi että oli taas 1ap-vuoro.

Ke 6.7.2011

1ap-vuoro jatkui koko päivän, kymmeneltä oli I-SVP:n kotiutumisjuhla, jossa jaettiin ylennyksiä ja palkintoja. Ei tullu ylennystä mulle, mut en sitä kyllä odottanukaa :D

Illalla sitten kävin viimeistä kertaa KarPizzassa, sotkun ulkopuolella kuuli pakosti Nygårdin joten ei tarvinnut mennä katsomaan sitä ollenkaan!

To 7.7.2011

Tj 1, hurjaa! Tänään meillä oli pari oppituntia koko päivän aikana, lepposaa :D Illalla viimeistä kertaa sotkussa munkkikahveella. Ennen nukkumaanmenoa kuultiin yksi pettymys.. lomapuvuissa aamupalalle..

Pe 8.7.2011

Tänään sitten koitti se päivä jota kaikki ovat odottaneet! TJ 0!! Jotta nyt ei kukaan tule vineemään niin tiedän että tällöin oli viel mun Tj 2, kahden HSL:n takia mutta silti kotiuduin samana päivänä kuin muutkin.

Lomapuvuissa joo aamupalalle, sen jälkeen odotettiin liinikselle pääsyä. Liinikselle sitten mentiin siviilit päällä, kovin oli värikästä porukkaa varuskunnassa tänään :D Liiniksen jälkeen palattiin yksikköön, napattiin varusvarastolle menevät varusteet mukaan ja lähdettiin heti varusvarastolle. Sen jälkeen mentiin takaisin yksikköön odottamaan lounasta ja odottamaan että päästään pois...

Sitten se koitti, KOTIUTUMINEN! Minun ei edes pitänyt saada sotilaspassia, koska tosiaan vielä ne kaksi päivää "jäljellä" mutta sainpas kuitenkin :) siispä TJ 0!

OHI ON! OHI ON! OHI ON! OHI ON! OHI ON!

Mä lähden himaan

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Kaluston huolto, kaluston huolto, kaluston huolto...

Ma 20.6.2011

Kaluston huoltoa joo, se on näemmä tän koko viikon teema... Aamupäivä huollettiin kalustoa jotta ne voi sitten palauttaa. Iltapäivällä käytiin pelaamassa frisbeegolfia, sai tehdä mitä tahansa, kunhan urheili niin mentiin pelaamaan frisbeegolfia! :D

Ti 21.6.2011

Huollettiin kalustoa.. muuta kummempaa ei taidettu tehdäkään...

Ke 22.6.2011

Kappas kippas, huollettiin kalustoa... ja käytiin palauttamassa keitin ja keitinkalusto! Vihdoinkin niistä päästiin eroon! Keitin meni ykkösellä läpi, eikä sitä tarvinut pestä uudestaan!

To 23.6.2011

Tänään lomille! Lisäksi käytiin aamulla palauttamassa talvivarusteet pois! Kyllä on mukavasti kaapissa vähän enemmän tilaa! Tänään oli myös asehuolto & -tarkastus ja kokovarustarkastus. Jälleen kaikki varusteet löytyi, eikä mitään puuttunut.

Jees, keskiviikkona sitte takasin vasta! :)

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Loppusota!

Mukavien lomien jälkeen sitä taas ankea arki alkaa...

Pe 10.6.2011

Aamupäivästä lähdettiin taas "apina"radalle rääkkäämään itseämme juuri ennen loppusotaa. Polttavassa kuumuudessa oli tosi mukava rehkiä ja esteiden ylittämisestä muistoksi jäikin naarmut käsissä.

La 11.6.2011

Frisbeegolfaamaan! Ei todellakaan ole mun laji, mut ei sen väliä kunhan pitää hauskaa :D Huomasi ettei oikein ketään jaksa kiinnostaa kun muutama heitteli tosissaan (tai vähemmän tosissaan) ja loput vain laahusti perässä. Omassa porukassa kyllä juttua riitti ja pääsipä sitä nauramaan yhdelle vahingonilosta tämän liukastuessa melkein veteen! :'D

Illemmalla sitten oli leirivalmisteluja, muun muassa pakattiin kenttävarustus leiriä varten ja meidät pakotettiin kattomaan Tuntematon sotilas -.- sanokaa mitä sanotte, pitäkää mua kuinka idioottina tahansa mutta mä en pidä koko leffasta, ihan paska mun mielestä :D Mutta no, tulipahan katsottua... jälleen kerran.

Su 12.6.2011

Lähtö loppusotaan, kohti Pyörremyrskyä! (tai Shitstorm, kuten eräs osuvasti sanoi!) Reserviläiset messissä sitä lähdettiin, kerrankin oli hyvä fiilis lähteä leirille, oli hyvä sää ja spadein vahvuus oli sellainen että jopa oli mahdollisuus lepotaukoihin! Mukavasti siinä moduulin kyydissä pressut ylhäällä matkattiin sellainen n. 2h, kävi kunnon viima niin ei ollut olleskaan kuuma :P

Leiripaikalla oli sitten perusleirimeininkiä, nyt vaan poikkeuksena että meillä oli sisätilat ruuan tekemisessä! Suuri bonus näissä piireissä, miinus oli tietenkin että joutuu nukkumaan teltassa mutta eipä tuo mitään haittane, kunhan ei tarvitse töitä tehdä ulkona :'D Nimittäin sää muuttui yhtäkkiä ihan kummaksi. Satoi kaatamalla isoja pisaroita ja alkoi ukkostaa! Ukkonen ja salamointi on ihan jees, paitsi että tällä kertaa ukkonen taisi olla ihan päällä, salamat nimittäin iski ihan viereen ja yksi mikä meni ylitseni osuikin auton kautta yhteen ryhmänjohtajaamme.. onneksi ryhmänjohtajan ei käynyt kuinkaan!

Yöllä sitten saikin nukkua ahtaassa ryhmäteltassa... olipahan siinä yksi vartiovuorokin mikä mp3:sen ansiosta meni nopeasti ohi.

Ma 13.6.2011

Leirimeininkiä sitä normaalia, ei mitään normaalista poikkeavaa. Yöllä sitten skapparikipinä.

Ti 14.6.2011

Tänään siirryttiin ensimmäistä kertaa toiseen paikkaan, oli mukavaa huomata että olimme samassa paikassa kuin Charlie-leirin ensimmäinen paikka. Tuttuun paikkaan on aina mukava palata, vaikkakin leirillä :) Yöllä sitten oli vartiovuoro, voi elämä niitä hyttysiä! Silloin toivoi että hyttysmyrkyt olisi ollut mukana mutta eheeeeei tietenkään ollut.... Hyvä että mitään kuuli tai näki kun hyttyset hyökkäsi koko ajan :D

Ke 15.6.2011

Normipäivä, huomasi kyllä että spadet välittää paljonkin loppusodasta... ohitse meni nimittäin luultavasti vihollisten tiedustelijoita eikä me tehty asialle mitään :'DD

Yöllä sitten oli mukava käydä nukkumaan, odotti nimittäin pitkiä yöunia... mutta eikös pettymys tullut siinäkin asiassa... juuri käymässä nukkumaan niin toimisto-au tulee telttaan "ALOTTAKAA KEVENTÄMÄÄN, KAHDEN TUNNIN PÄÄSTÄ LÄHTEE TIEVA!" (tieva= tiedustelu- ja valmisteluosasto) Armottomassa vitutuksessa sitä alkoi sitten purkamaan keitintä ja telttaa ja kaikkea mikä sattui tulemaan eteen. Pitihän siinä sitte jonkun spadeista lähteä vartioon, minäpä sitten lähdin ja pönötin siellä sen pari tuntia ainakin...

Kellohan oli jotain kaksitoista siinä vaiheessa kun oltiin tekemässä lähtöä!

Torstai 16.6.2011

Matkaan lähdettiin jossakin puoli yhden maissa ja uudella paikalla sitten aloitettiinkin laittaa paikkoja taas pystyyn. Ehdin jo vitsailla yhdessä vaiheessa että nyt jos sissit hyökkäisi niin moro... EIKÖS NE SITTEN HYÖKÄNNYTKIN! Kauhealla vimmalla lähdin hyökkäämään, sen verran vitutti koko tilanne ku väsytti hirveästi :D Yks lipas siinä tulikin sitten sarjalla ruilautettua.. Spadein kalustoautostakin sitten puhkesi rengas, onneksi mukavat kunnossapidon tyypit korjasivat sen! Neljältä aamulla sitten pääsikin nukkumaan...

Seitsemästä kahdeksaan oli mulla kipinä, kyllä väsytti... Siitäpä sitten lähdin tekemään lounaan kuivia ja pitkin päivää tuli säädettyä ja raadettua. Monta hetkeä oli mahdollista mennä nukkumaan, mutta ei silloin enää väsyttänyt :D Käytiin mukestakin hakemassa elintarvikkeita. Iltapäivällä sitten ressut lähtivät pois ja me spadet tehtiin ultimate lipastus.. toisin sanoen vietiin lähes kaikki herkut mitä jäljellä oli ja mitkä ei enää lähtisi jakoon!

Pe 17.6.2011

Jeeijee! Tänään leiriltä poiiiis!!! Tehtiin leiripaikalla ainoastaan aamupala, jonka jälkeen lähdimme pois! Kasarmilla takana tehtiin lounas (eihän meitä mukeen voi päästää syömään!), kyllä tuli melkoisen hyvää ja lihaisaa metukkapataa ;) (18kg metukkaa :'D) Lounaan jälkeen huollettiin leirikamat ja mentiin yksikköön.

Yksikössä sitten oli tullut prikaatin komentajalta käsky että kaikilta tarkistetaan varusteet, ettei kenellekään ole jäänyt varusteita, mitkä ei kyseiselle ihmiselle kuulu. Tämä oli spadeille huono hetki, lipastukset vietiin lähes kokonaan :( Tänään oli myös asehuolto & -tarkastus, joiden jälkeen päästiin iltavapaille.

La 18.6.2011

Aamulla klo 8 lomille ja huomenna, sunnuntaina takaisin...

perjantai 10. kesäkuuta 2011

sanla, apina, pum ja valmius

Tiistai 24.5.2011 

Aamupäivä lähti käyntiin radio- ja sanomalaite (sanla)-koulutuksella. Jee... kai niitä pitää osata käyttää, aika turhaa omasta mielestä :D Iltapäivällä sitten käytiin esteradalla apinoimassa. Oli yllättävän rankkaa, eikä tämmöinen pätkä niistä korkeimmista päässyt ilman apua...

Keskiviikko 25.5.2011

Keskiviikkona olikin ampumaratapäivä, ai että oli paikat kipeät eilisestä apinaradasta... ammuttiin kohdistuksia, pysty-polvi -ammuntoja, kerran att. Sain vihdoin ja viimein ampumamerkin :D (ja köllin)

VALMIUS TO 26.5.-KE 1.6.2011

Rasittava valmius... onneksi viimeinen sellainen. Eikö mitä, heti portille... arvelin että toinen portti-kerta on tulossa ja niinhän sitten toinen tulikin... JA KOLMAS. Oli kiva kun noiden jokaisen välissä oli yksi ilta vapaata, eipä paljoa lohduttanut. Vapaapäiviä piti olla, mutta olikin vain vapaailtoja, koska aamupäivisin piti mennä siivoamaan roskia (jossa nähtiin myös kyykäärme) ja seuraavalla kerralla piti mennä joja-hallille töihin -.- Tiistai-iltapäivänä portin jälkeen olikin sotkuraketti-vuoro.... näin kyllä yhtä kaveria jota en ollut pitkään aikaan nähnyt! Se piristi vähäsen. Keskiviikkoaamuna ei tarvinutkaan tehdä muuta kuin nukkua ja syödä ja valmistautua lomille lähtöön.

Mitä valmiudesta jäi käteen? Kolme kertaa portilla ja kerran sotkurakettina... voi jes... onneksi ei enää ikinä valmiutta!!!! Nyt sitten keskiviikkona lomille ja takaisin vasta torstaina 9.6. klo 23, koska KyAMK:n pääsykokeet. On se kiva mennä takasin synttäripäivänä -.-

 

lauantai 21. toukokuuta 2011

Rentooooo

Maanantai 16.5.2011

Rennompi viikko aloitettiin sulkeisilla, meitä oli kuusi viestimiestä ja kokelas johtamassa. Sulkeiset oli varsin erilaiset kuin aiemmin, oli mm. pari taukoa ja laulettiin marssilauluna jänis istui maassa :'D Sulkeisten jälkeen oli kokovarustarkastus, jälleen kaikki varusteet löytyi. Kokovarustarkastuksen jälkeen olikin paljon aikaa rötvätä. Loppupäivästä käytiin laskemassa varastomme kalusto.

Tiistai 17.5.2011

Heti aamupäivästä päästiin käymää liiniksellä, jonka jälkeen arvioitiin johtajia.. paperitöitä, paperitöitä... iltapäivällä sitten käytiin repäisemässä sellainen n. 8km juoksulenkki, ei ollutkaan ollenkaan niin paha kuin mitä kuvittelin!

Keskiviikko 18.5.2011

Ampumaratapäivä. Käytiin ampumassa parit kohdistukset, jonka jälkeen ammuttiin rk 7, josta sain tulokseksi 16/18 osumaa. Tämän jälkeen ammuttiin ATT, josta sain täydet pisteet ja täten VIHDOIN ampumataitomerkin ja kuntoisuusloman :)
Oletettiin että päästään rötväämään loppupäiväksi mutta EHEI eiköhän meidät laitettu mukeen töihin... Onneksi päästiin viittä yli kuusi pois niin ei mennyt vapaa-ajasta kuin viisi minuuttia.

Torstai 19.5.2011

Tänään käytiin frisbeegolfaamassa! Vaikuttaa helpolta lajilta muttei ole. Itsepä sain 110 pistettä, kaikkein pienin minkä voi saada taisi olla 56 pistettä... semmoinen kaksinkertainen pistemäärä itsellä :'D Frisbeegolfaamisen jälkeen käytiin siivoamassa ulkoalueita.

Perjantai 20.5.2011 

Perusperjantai; asehuolto, asetarkastus, tks ja lomille! Maanantaina vasta takaisin! 

Hajoaminen, romahdus, gonahdus

JJH1 Charlie-leirille jeiii... vastahan sitä leirillä oltiin... mutta kuitenkin, maanantaina 9.5.2011 leirille kuiteskin lähdettiin ja keitintä kasaan ja ruokaa tekemään, perusasioita siis. Oli kyl aika hiton kuuma koko ajan eikä sirpaleliiviä eikä kypärää saanut ottaa pois x_X onneks keittimen sisällä sentäs sai olla t-paidassa. Yöllä olikin tunnin mittainen vartiovuoro.. se ei kyllä mennyt ihan nappiin, nimittäin mun jälkeen vartioon tuleva meinasikin tulla melkein heti kun itse olin siellä... vuorolista oli mennyt jotenkin sekaisin, nimeltä mainitsemattoman ihmisen takia..  

Tiistaina 10.5.2011 sitten olikin aamupuuron teko.. voi jumalauta se ihminen jonka kanssa tein sen... ei minkäänlaista toivoa yhteistyöstä! Tiesin jo bravosta alkaen ettei sen ihmisen kanssa voi olla hyvää yhteistyötä.. kuitenkin se päivä meni miten meni, yöllä kahden tunnin kipinä, missä olin n. vartin ylimääräistä mutta se ei haitannut yhtään.. seuraavaan kipinään tuleva nimittäin etsi kirvestä jotta saataisiin lisää polttopuita kaminaan. Pääsinpähän käymään tänään mukessa hakemassa elintarvikkeita.

Keskiviikkona 11.5.2011 siirryttiin ensimmäisen kerran.. keitin kasaan pikanopeaan ja tavarat autoon ja lähtö. Ryhmänjohtajamme lähti yhden toisen kanssa hakemaan elintarvikkeita niin minut nimitettiin ryhmän vanhimmaksi, olin siis vastuussa siihen saakka kunnes ryhmänjohtaja tulee takaisin. "Kaveriksi" minulle jäi se samainen kusipää jonka kanssa yhteistyö ei suju millään, eipä se millään kuunnellut käskyjänikään...

Yöllä minulla piti olla tunnin vartiovuoro, mutta se venyikin 45min... se alkoi jo kunnolla vituttamaan, joutua nyt olemaan 45min toisen ajasta yöllä vartiossa, jonka aikana voisi nukkua. Olihan se... vartion jälkeen sain nukkua erittäin ylellisen tunnin verran, koska piti herätä aamupuuroa tekemään...

Torstaina 12.5.2011 siirryttiin taas, koko päivänä oli samoja perusasioita eli ruuantekoa ja muuta. Tällä kertaa siirrossa oli ihminen jonka kanssa työnteko sujui. Yöllä minulla olikin sitten skapparikipinä, eli johtajien (skapparien) telttaan pitämään kipinää tunniksi. Johtajat ei pidä nimityksestä skapparit :'D yksi ylikersantti ainakin sanoi että niin ei enää mainita tai muuten pitää heille toimittaa enemmän herkkuja.

Perjantaina sitten tapahtui se hetki jota kaikki olivat odottaneet eli POIS LEIRILTÄ!!!! Aloitimme jo hyvissä ajoissa laittamaan keitintä kasaan ja pakkaamaan autoa. Sitten vaan lähdettiinkin kasarmille ja aloitettiin huoltamaan kalustoa. Loppupäivä menikin kalustoa huoltaessa ja iltavapaiden merkeissä.
 
Lauantaina 14.5. sitten aamukahdeksalta lomille ja sunnuntaina takaisin.

Jos joku ihmettelee tuota otsikkoa niin ainakin itselleni se oli kyseisen leirin teema... paskin leiri tähän mennessä, loppusotaa odotellessa.

ETAH + muutto

Maanantai 2.5.2011

Lähtö leirille jälleen... E-kauden ammuntaleiri tiedossa, mutta meille spadeille kerrottiin eräs asia.. emme ammu ollenkaan koko leirillä! Täten meille ei lähtenyt mukaan taisteluvarustusta ollenkaan, eli ei kypärää, asetta, tetsaria, sirpaleliiviä tai vastaavaa, mukaan lähti vain majoittumiseen ja peseytymisen tarvittavat varusteet! :D

Leirille saavuttaessa huomasimme lisää hyviä asioita: MEILLÄ OLI KYLMIÖ JA SAUNA KÄYTÖSSÄ! Lisäksi tehtiin töitä IT:n kanssa, joten meidän ei tarvitse sykkiä niin paljon JA oma alueemme ei ollut missään ryteikössä ja telttapohjana meillä oli puisia alustoja, ei joutunut nukkumaan siis kosketuksissa maahan. Kyllä Pahkajärvi on hyvä leiripaikka, oma sotkukin siellä ;)

Keitintä pystyyn vaan ja lounasruokaa tulemaan, minut laitettiin sitten johdon ruokalaan töihin... siellä piti katsoa että ruoka on tarjolla, sitä riittää ja takkaa piti alkaa lämmittämään. Kyllähän siellä niitä johtajia kävi syömässä, mietin vain että lounaan jälkeen minut varmaan haettaisiin pois, mutta ei... siellähän mä kökötin niin kauan kunnes päivällinen tuotiin ja toinen ihminen tuli tilalleni. Olin siellä töissä sen pari tuntia ehkä, loput kolme-neljä tuntia vain oleskelin ja lämmitin takkaa :'D

Illemmalla oli kiva päästä saunaan ja oli mukavaa käydä sotkussakin :)

Tiistai 3.5.2011

Aamupuuron tekoon, se vaa vähän "räjähti"... ilmeisesti liikaa painetta kattilassa tai vastaavaa, mutta puolet taisi tulla kattilasta yli :'D Typerä keitin... pienen kiroilun jälkeen koko tapaus alkoi vaan huvittaa, lie ketä sit huvitti ja ketä ei, mut mua ainakin :'D Pääsinpä sitten keittäjäparini kanssa aamupalan jälkeen telttaan nukkumaan melkein lounaaseen asti. Päivällisen aikaan menin autin aukiolle vartioimaan ruokapönttöjä ja vastaavia, ettei kukaan vie niitä minnekään ja illalla taas käväistiin saunomassa :)

Keskiviikko 4.5.2011

Tänään lähtö ETAH:lta, mietittiin vaan että miltähän Charlie-leiri tuntuu tämän kivan suklaaleirin jälkeen... olin taas aukiolla vahtimassa ruokia ja oli meidän vuoro tehdä kuivaruuat ja IT:n vuoro tehdä itse ruoka. Lounaan jälkeen lähdettiinkin jo takaisin kasarmille ja pääsin/jouduin ajattamaan autoa.

Torstai 5.5.2011

Tänään meillä oli ETAH:n viimeinen osio, eli tulentehonesittely. Lähdimme katsomaan miten erilaiset miinat ja paukut räjähtelee. Saimme nähdä pohjamiinan (mikä olikin suutari), telamiinan, raskaan ja kevyen viuhkaräjähdemiinan, putkimiinan, kylkimiinan, kranaatinheittimen, penon ja sakaran. Telamiina jysähti hienosti, samoin raskas viuhkaräjähdemiina. Kylkimiina teki hienosti reiän muistaakseni 10cm paksuun teräslevyyn ja peno sai hienosti puun räjähtämään poikki :D Sakaramiina räjäyttää kivasti jalan irti jos siihen astuu ja varmasti voi jalka revetä reiteen asti...

Illemmalla pakattiin tavarat kaapeista reppuun ja päiväpeitteen sisään, koska meillä on muutto uuteen rakennukseen edessä.

Perjantai 6.5.2011

2AP, olipa tosi mukavaa herätä vähän vaille kolme toisen apupäivystäjän hommiin... ei muuta kuin kirja messiin ja päivystämään! Tänään oli paraatipäivä, Vekaranjärven jokin juhlavuosipäivä tms... kiva paraati joo, melkeinpä täysin samanlainen kuin vala.

Aamulla sitten 2ap:n hommien jälkeen punkat piti saada käytäville, joiden päällä on kaikki omat varusteet valmiina muuttoa varten. Kannettiin kaappeja ja punkkia uusiin tupiin ja asetuimme taloksi. Tänään saatiin myös IT:ltä omat pöntöt takaisin, niin käytiin tiskaamassa ne mukessa.

Lauantai 7.5.2011 ja sunnuntai 8.5.2011

Näiden kahden päivän aikana muutettiin koko yksikkö uusiin tiloihin, kyllä sitä kannettavaa riittikin... lisäksi kävin molempina päivinä varuskuntavapailla, kyllä teki hyvää, ainakin tupalaiset huomasi että pinna kiristyi siihen tahtiin että teki hyvää päästä välillä pois :D Sunnuntaina pakattiin leirivarusteet jjh1c-leiriä varten (Charlie-leiri).

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

KVKK

Tiistai 26.4.2011

Tänään lähdettiin öljymäkeen tetsaamaan pitkästä aikaa, oli huomattavasti erilaista tetsata talvella kuin keväällä, koska lumi otti sen verran vastaan ettei tullut mustelmia tai vastaavaa. Tosin talvella jos syöksyi kunnon hankeen niin saattoi kestää jonkin aikaa, että pääsi ylös. Illalla oli kiva huomata mukavat mustelmat käsissä ja jaloissa :D Tetsaamisen jälkeen kävimme korjaamassa edellisen leirin teltat ja navet pois kuivaushuoneesta.

Keskiviikko 27.4.2011

Tänään oli hyvinkin rento päivä! Käytiin kaapelihallissa katsomassa miten kvkk (kevyt konekivääri) toimii ja miten se puretaan ja kasataan. Itsellä jäi sormi jonnekin aseen väliin nii tuli pieni vekki sormeen, eipä tuo mitään haitannut :D Palautettiin myös mieliin miten kessi toimii. Lisäksi koko päivän aikana meillä oli leirioppitunti, ei paljoa mitään siis koko päivän aikana.

Torstai 28.4.2011

Ampumaratapäivä jälleen, käytiin kokeilemassa miten rynkyillä toimii hämärätoiminnot. Olihan se melko erilaista, osumat heilu vähän väliä napakympistä ykköseen :D Saatiin myös ampua kvkk:lla, se oli kivaa! Oli kyl huisia ampua sarjaa. Kovin erilainen rynkkyyn verrattuna, vaihtaisin oman rynkkyni heti kvkk:hon jos vaan voisi :D

Perjantai 29.4.2011

Rento päivä! Heti aamusta mentiin huoltamaan sekä omat aseet että kvkk:t. Aseiden huoltamisen jälkeen pakattiin johonkin kuntoon leirikamppeet ensi viikon leiriä varten. Tämän jälkeen odotettiinkin puoli kahteen asti että tapahtuisi jotain muuta. Sai hyvin nukkua semmoiset n. kahden tunnin päikkärit ennen lounasta, sen jälkeen ei jaksanutkaan enää nukkua vaan odotteli asetarkastusta varten. Myöhemmin sitten olikin teksi ja lomille lomps!

maanantai 25. huhtikuuta 2011

JJH1 BRAAAAVO

Ma 18.4 - To 21.4.

Leirillehän sitä lähdettiin maanantaina puolen päivän jälkeen, kun leirivarusteet oltiin saatu kasaan. Leiripaikalla me spadet ruvettiin laittamaan muonituspaikkaa pystyyn, eli kenttäkeitin kasaan ja käyttökuntoon. Sitten olikin jo aika alkaa tekemään päivällistä muulle sakille, vedet kattiloihin ja keitin tulille. Toinen meistä spadeista teki ruokaa sillä välin kun itse aloitin laittamaan kuivamuonat valmiiksi.

En nyt rupea erittelemään leirin jokaista päivää erikseen, koska joka päivänä tapahtui lähes samat asiat. Tehtiin aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala. Aamupalaa tehtäessä piti herätä puoli neljältä aamulla ja alkaa tekemään aamupuuroa. Jokaiseen ateriaan piti laittaa omat kuivamuonat, joissa oli oma räknääminen itsessään, montako laittaa mitäkin :D Asiaa vielä vähän vaikeutti rajatut elintarvikemäärät ja se että piti jakaa 3-4:lle komppanialle kuivamuonat.

Ruuan valmistamisen jälkeen keitin piti tietysti pestä ja aina kun jotkut tulivat hakemaan oman ruokapönttönsä (esim. VAUK haki omansa, spadet ovat HK:ssa), he palauttivat edellisen satsin, joiden mukana tuli tiskattavaksi mehupystö ja ruokapönttö. Pääasiassa hommiamme oli siis ruuan teko ja tiskaaminen.

Maanantaina oli sen verran kiireinen ja työntäyteinen päivä, ettei ollut taukoja hetkeksikään ja nukkumaan päästiin klo 23. Onneks maanantaina minulla oli vain yksi kipinä skapparien teltassa suht hyvään aikaan. Tiistaina herätys oli puoli neljältä, mutta ei se haitannut vaikka tekemistä olikin paljon niin olimme jo illalla kahdeksalta valmiita! Saimme siis täydet hyvät unet! Itselläni oli vain kahdestatoista yhteen vartiovuoro, muuten sain nukkua kuuteen asti, koska ei ollut vuoroni keittää aamupuuroa.

Keskiviikkona oli mukavaa herätä kuudelta, päivän aikana oli perusaskareita, mutta sen lisäksi vaihdettiin paikkaa, jossa sitten tehtiin muonituspaikka uusiksi. Sen verran pitkään meni päivä, että pääsi vasta kahdeltatoista nukkumaan. Kaiken lisäksi kukaan meidän teltassa silloin olleista ei saanut kaminaa syttymään, joten nukuimme sitten kylmässä teltassa koko yön :D Eipä se haitannut koska ei ollut kauhean kylmä sentäs, hyvin pärjäsi teltassa. Herätys oli torstaiaamuna neljältä, muttei tarvinnut muuta tehdä kuin keittää vettä.

Aamupalan jälkeen aloitimme laittamaan kenttäkeitintä kasaan ja purkamaan muonituspaikkaa muutenkin. Tiedossa olisi lähtö takaisin kasarmille ja lomien viettoon :) Takaisin kasarmilla saimme nopeasti varusteet takaisin paikoilleen, jonka jälkeen meillä oli asehuolto & -tarkastus, henkilökohtainen huolto ja lomille lähtö! Takaisin sitten vasta maanantai-iltana, koska on mukavan pitkä pääsiäisloma!

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

rötväys

Tiistai 12.4.2011

Ampumaradallehan sitä taas lähdettiin, onneksi oli hyvä sää ja lämmintä niin ei tarvinut pukea kauheasti päälle. Ammuttiin muutamat kohdistukset ennen ampumataitotestiä. Kohdistukset meni hyvin ja aina vain paremmin mutta att meni silti samalla tavalla kuin ennenkin.. pirun aika pilaa kaiken -.-

Onneksemme luutnantti ilmoitti että mehän ei mitään pakkiruokailua järjestetä, joten lähdettiin moduulin kyydillä varuskuntaan mukeen syömään :'D Saatiin vaan ilmotus että: "olkaa tähän ja tähän aikaa auton lavalla nii sit lähdetään takas ampumaradalle" Ruokailun ja moduulilla takaisin ampumaradalle siirtymisen jälkeen ammuttiin vielä kerran att, mikä meni huonommin kuin edellinen... Laitettiin sitten taulut paikoilleen ja siivoiltiin paikkoja.

Odoteltiin että koska saadaan marssikäsky, mutta yllättäen kersantti sanoikin että nouskaa autoon! Oli mukava yllätys :D Loppupäivä sitten rötvättiin.

Keskiviikko 13.4.2011

Liikuntaa tiedossa, mentiin Kaartin hallille harrastamaan itsepuolustusta, jonka jälkeen oli myös vähän painia. Tykkäsin kovasti, koska moisia ollaan käyty myös karatessa :D Painin jälkeen lähdettiin sitten uimaan. Myöhemmin päivällä meillä oli rentoutumisharjoitus, kaapelihalliin telttapatjat lattialle ja siihen makoilemaan. Nauhurista sitten kuuluikin tosi mukavaa "olet täysin rento, äänet ympärilläsi vaimenevat" sun muuta liibalaabaa :D Saipahan kerrankin ihan luvan kanssa makoilla! Se kuului palvelukseen ;) Tämän jälkeen yllätys yllätys, rötvättiin!

Tänään ilmotettiin iltavapailla että huomenna lähdetään aukin mukana marssille...jippijaijee..

Torstai 14.4.2011

Aamupalan jälkeen tuli erittäin hyvä fiilis kun kersantti ilmoitti että spadet ei lähde marssille! Meidän tehtävä tänään oli siis käydä inventoimassa keitinkalusto leiriä varten. Noh... loppujen lopuksi kävi niin että koska HuPa-AU:ta ei ollut paikalla, ei tarvinnut tehdä mitään vaan sai rötvätä koko päivän!

No lankesi mulle yksi nakkihomma mutta se oli aika helppo, piti käydä mukessa ohjeistamassa aukin oppilaita että miten mukessa toimitaan maastosta tulleiden ruokapönttöjen sun muiden kanssa :D

Perjantai 15.4.2011

Tänään lomille!! Ainoa homma mitä tehtiin, niin spadet kävi inventoimassa sen keitinkaluston ja kurkkaamassa keitintä, ei paha. Olihan meillä leirioppituntikin, nimittäin ens viikolla leirille....

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Elso, ampumarata, tetsaus ja polkupyörät

Maanantai 4.4.2011

Aamusta melkein lounaaseen asti meillä oli Elso-oppitunteja. (Elektroninen sodankäynti) Noilla tunneilla käytiin kaikkea radioihin ja radiotaajuuksiin sun muihin liittyvää, jotenkin kiinnosti enemmän vihkoon piirtely kuin oppituntia seuraaminen... pitihän sitä piirtää TJ 95 -etana Mitro Antoñio Samir Kumelius! :'DD No joo, jonkin verran kuuntelin ja seurasin silti, koska huomenna on elso-rata niin jotain pitää tietääkin...

Myöhemmin meillä oli liikuntaa, pelattiin sählyä sellainen noin pari tuntia. Se oli ihan mukavaa :) Pääs ainaki juoksemaan kunnolla ympäri "kenttää" kuin hullu... tein jopa yhden maalinkin! Se on multa paljon jos mä saan tehtyä maalin! :D

Tiistai 5.4.2011

Aamupalan jälkeen päästiin pitkästä aikaa sulkeisiin! Melkein oli jo unohtunut sulkeisissa opetetut asiat... kyllä ne sitten pikkuhiljaa palautui mieleen. Sulkeisiin yleensä on ollut inhaa mennä, mutta nyt se oli ihan jees koska ei ollut -20 pakkasta :D

Sulkeisten jälkeen lähdettiin elso-radalle, tai no "radalle". Eipä se kovin kummonen ollut, radiot messissä käveltiin lähimetässä yrittäen saada toisiimme yhteys, huudellen alfaa, bravoa, charlieta ja deltaa, hip hurraa :D

Elso-radan jälkeen lähdettiin valmistautumaan suunnistusta varten. Jalkaan sai laittaa joko lenkkarit tai kumisaappaat, kuten halusi. Itse ainakin laitoin lenkkarit, ajattelin että ihan sama, tulen vaikka läpimärkänä takaisin mutta en laita koon 46 saappaita jalkaan! :D Eikä kuulemma niistä saappaista olisi mitään hyötyä ollutkaan.
  Suunnistaminen oli ihan kivaa, varsinkin kun oli seuraa eikä pitänyt mitään kauheaa kiirettä vaan otti rennosti :D Motivaatiomontussa (siellä oli yksi rasti) oli mukavasti lunta ja vettä, siellä kun käveli niin jalka upposi nilkkaa myöten hyiseen veteen :'D Mukavaa sitten mennä loppumatka märin jaloin, mutta onneksi jaloille tuli lämmin kävellessä ja oli sentäs lämmin ilma muuten niin eipä tuo mitään haitannut!

Illemmalla meillä oli Sotiemme veteraanit -keräykseen liittyvä oppitunti. Oppitunnin jälkeen päästiin iltavapaille.

Keskiviikko 6.4.2011

Ampumaratapäivä. Ei olla oltu vähään aikaan ampumaradalla ja tietysti marssittiin sinne pisimmällä olevalle ampumaradalle... Ampumiset meni ihan hyvin, kohdistamisen jälkeen :D kymmenen laukauksen kilpasarjassa sain tulokseksi 86/100 pistettä, paras tulokseni tähän mennessä! Muutenkin ampumiset meni paremmin kuin koskaan, mikä lie sitten siinä että nyt onnistuu niin hyvin. Rei'itin 10:ä aika huolella, kovin reikäinen se ainakin oli päivän päätteeksi :D

Ampumarataosion päätteeksi minä ja yksi toinen spade yhden hupa-AU:n kanssa saatiin nakki lähteä MuKeen tekemään iltapalapusseja illan rahankeruuta varten. Iltapalapussien teon jälkeen meillä oli jonkin verran luppoaikaa, kunnes mentiin päivälliselle, otettiin iltapalapussit mukaan ja lähdettiin busseille kohti Kouvolaa.

Illalla sitten kerättiin rahaa veteraaneille, että pitikin osua ökyalueelle... saatiin kerättyä vain 61e, koska ne pihit paskat ei joko avannut ovea tai antanut paljoakaan rahaa vaikka pihalla olisi kalliin näköinen auto tai hulppeat talot. Voihan olla etteivät olleet kotona lainkaan, mutta tuskinpa... piileskelivät vain.

Torstai 7.4.2011

Lähdettiin sitten aamusta marssimaan kohti palkkimäkeä, jossa vedettäisiin keloja (jipii...). Jokainen ryhmästä otti yhden kelan mukaan ja keloja vedettiin lounaaseen asti. Kyllä tuntui hyvältä heivata se pirun kela takasin räkkiinsä :D

Palkkimäessä kelojen vetämisen jälkeen käytiin ryhmän etenemistä ja hyökkäystä. Päästiin siis tetsaamaan... wuhuu... mutta ammuttiin jokainen jotain 100 paukkua! Ainutlaatuinen tilanne, oli kyllä ihan mukavaa päästä räiskimään sarjatulella! :D Tetsaamisen jälkeen meille näytettiin kuinka pava-hälytin (paukku- ja valohälytin) toimii, itse pääsin vielä asentamaan yhden sellaisen mutta se oli suutari eikä toiminut :(

Perjantai 8.4.2011

Polkupyörien kimppuun... pp-vajasta otettiin kaikki polkupyörät ulos, katsottiin mitkä on kunnossa ja mitkä ei... yli puolet rikki, hienoa.. Oli ihan kivaa testata niitä toimivia pyöriä, kauhean taistelun jälkeen siis kun pääsi satulaan... :D Tämän jälkeen meillä oli asehuolto ja asetarkastus, jonka jälkeen odoteltiin seuraavaa "ohjelmanumeroa".

Myöhemmin tapahtui ehkä yksi päivän parhaista tapahtumista, eli vietiin sukset pois <3 Pääsi eroon niistä ***** suksista!! Tämän jälkeen olikin perusasioita eli liinis ja teksi. Sitten lomille lomps! Nyt onkin pitkä viikonloppu koska VLV+VLV+HL ;D

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Parikaapelia kaapelin perään

Maanantai 28.3.2011

Uusi viikko alkanut Vekaralla, tänään aloitetaan valmistautuminen huomenna alkavaan kolmipäiväistä leiriä varten. Meille pidettiin oppitunti tulevasta/tulevista leireistä. Lähes koko päivä meni leirille valmistautumiseen.

Tiistai 29.3.2011

Tänään lähdetään leirille... aamulla oli vielä oppitunti leiristä. Leiri alkoi sillä, että ruvettiin kasaamaan ja purkamaan telttaa niin kauan kunnes se onnistui alta 15min. Toisella kerralla se onnistui, olisi voinut onnistua ensimmäiselläkin, mutta meillä oli pienemmän teltan keskisalko, niin sitä ei voinut käyttää.

Iltapäivällä meille pidettiin tunnussana-koulutusta, mm. että mitä tehdään kun auto saapuu ryhmittymisalueelle. Tänään kipinävuoro klo 2-3 aamuyöllä.

Keskiviikko 30.3.2011

Toinen päivä leirillä. Tänään lähdimme vetämään kaapelia metsään... saamarin kelat, hankala kuljettaa -.- Olihan se ihan rentoa hommaa, mutta en tekisi sitä 24/7 intissä :D Meidän ryhmä pääsi pisimmälle, en tiedä mihin muut jäivät. Siinä on kyllä omat tekniikkansa että ne kaapelit saa kunnolla pysymään, ehjänä.

Iltapäivällä meitä opetettiin ajattamaan autoa. Se oli hauskaa, vaikkakin itsellä oli ainakin suunnat välillä ihan hukassa :'D Tänään kipinävuorot oli klo 18-19 ja aamulla 5-6. Ehkä parhaat vuorot!!! :D

Torstai 31.3.2011

Tänään se koittaa, nimittäin lähdetään takaisin kasarmille metsästä! Aamulla olin kipinässä ja kersantti tuli sanomaan minulle muiden nukkuessa, että jos tapahtuu jotain, kipinämies pysyy paikoillaan. Vähän ajan päästä sitten tapahtuikin: nimittäin kersantti huusi "ASEMIIN!" jolloin muut joutuivat ripeästi nousemaan ylös, laittamaan taisteluvarustuksen päälle ja juoksemaan asemiin, olin HIUKAN vahingoniloinen :'D

Aamupalan jälkeen ruvettiin purkamaan telttaa ja lähdettiin kasarmille. Kasarmilla huollettiin telttakalusto, jonka jälkeen oli asehuolto ja -tarkastus, henkilökohtainen huolto ja sitten odotettiinkin lomille pääsyä.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Laiskuuden viikko

Maanantai 21.3.2011

Eipä tapahtunut mitään erikoista, menin aamulla avolle rasittavan yskän ja huonon olon takia.. sieltä tuli kolme VUP:a

Tiistai 22.3.2011

Toinen VUP-päivä, iltavapaiden alkamisen jälkeen sainkin sitten 1. AP (ensimmäinen apupäivystäjä):n lätkän. Näin ollen aina kun päivystäjä huusi "YKS AAPEE!", niin jouduin mennä istumaan päivystäjän pöydän taakse päivystämään :D En joutunut montaakaan kertaa juoksemaan, oli päivystävä alik sen verran noheva! Lisäksi omalla vuorollani en joutunut kertaakaan vastaamaan puhelimeen, eikä yksikään skappari tullut käymään. Helppo vuoro siis. Oli kyllä rasittavaa valvoa neljä tuntia, jos ei olisi ollut luettavaa niin olisi varmasti nukahtanut.

Keskiviikko 23.3.2011 

Viimeinen VUP-päivä, aamupäivästä vähän yli iltavapaiden alkamiseen olin vielä 1. AP, mutta sitten pääsin aloittamaan normaalisti iltavapaat.

Torstai 24.3.2011

Tänään on sitten taas KP (kykenevä palvelukseen), ihmettelen että mua ei pyydetty leirille ollenkaan vaikka olin KP... no eipä haitannu yhtään! :D Kolmen maissa sitten pääsinkin hommiin kun jouduin lähtemään yhden toisen kanssa huoltamaan leirivarustusta, hajohajohajottavaa...

Perjantai 25.3.2011

Viimeinen päivä sotilaskeittäjä-kurssia, tänään ei tehty oikeastaan mitään, inventoitiin kalusto ja vietiin ne varastoon. Lounaan jälkeen oli vuorossa kurssin päätöstilaisuus, jossa saatiin todistukset (wuhuu...) jonka jälkeen lomapuku päälle, lomakassi kuntoon ja LOMILLE LOMPS! :)

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Ruoan maku ja metikkö


Maanantai 14.3.2011 

Yöh, tänään sitte herättiin klo 5... mutta päästiinpähän tekemään ruokaa! Tehtiin lounas keitinkatoksella kenttäkeittimillä :D Siitäpä sitten lähti ihmisille maastoon meidän tekemää broilerikeittoa. Toivottavasti se ei ollu syömäkelvotonta tai vastaavaa :DD yks alikersantti tosin ilmottikin jo facebookin kautta, että oli erittäin maukasta (tosin en tiiä söikö se mukessa vai maastossa koska muken ruoka oli muken mammojen tekemää O.o).  

(Kuvassa Kenttäkeitin M96)

Mukessa sitten tehtiin töitä spadetakit päällä ja spadehatut päässä puoli yhdestä seitsemään. Erinäisiä töitä sai tehdä mutta pääasiassa kirjoteltiin yhden rakuunan kanssa pergamiinipapereille osoitelappuja ruokapönttöihin, mitkä lähti maastoon. Työskentelyn jälkeen saatiin jätskit ja lähdettiin iltavapaille :) Iltavapailla sitten saikin tietää että herätys on klo 4...voi morjes...

Tiistai 15.3.2011

Herätys klo 4 aamulla, pikkasen väsytti, teki vaan mieli kääntää kylkeä!!! Piti olla valmis lähtöön klo 4:25, mutta ei me sitte mentykään vielä silloin... en tiiä sitte miks ei menty, yhtäkkiä vaa kaikki jäi takas tupaan joten iteki sit päätin käydä viel hetkeks nukkumaa :D Noustiin sitte klo 5:15 ja lähdettiin menee. 

Aamupäivän työskentelin "Dieselin" kanssa mukessa, laitettiin maastoon lähteviä ruokia valmiiksi ja pestiin maastosta tulevia astioita. Siinä oli kyl sellasta hommaa missä sai koko ajan olla liikkeessä :D Iltapäivällä sitten tehtiinkin taas ruokaa kenttäkeittimillä keitinkatoksella. Päivällisen ruokana oli meksikolainen makaronipata, siitä tuli kyl hyvää, meiän alikersantti ainaki oli tyytyväinen ;)

Keskiviikko 16.3.2011

Tänään sai nukkua normaalisti 6:15 asti <3 Vaikka toi 6:15 onki ihan sairaan aikasee, niin on se kyllä huomattavasti mukavampi aika herätä ku joku 4 tai 5! 

Joutu sit lähteä metikköö tänää... mutta päästiinpähän moduulien kyydissä ettei tarvinu marssia tahi hiihtää!!! Metässä meille opetettiin kuinka muonituspaikka perustetaan, mitä osia/alueita/tms siihen kuuluu jne. Lisäksi päästiin kasaamaan kenttäkeitin ja teltta ja navettamaan ne naveilla. (Nave = naamiointiverkko) Huomenna uudestaan, jippijaijee -.-

Torstai 17.3.2011

Oli pääasiassa samaa paskaa ku keskiviikkonakin, ainoana lisänä meille opetettiin paskapoteron, jätekuopan ja tiskipaikan teko. Jätekuoppaa tosin ei saa käyttää rauhan aikana :D

Perjantai 18.3.2011

Tänään pakattiin kalusto ensi viikon nelipäiväistä leiriä varten, sinneki vissii pakko mennä -.- Tehtiin myös teoriakoe 2, mikä vissiin ei menny oikein keneltäkää hyvin... onhan se kiva että kokeessa on asioita joista ei oo kerrottu mitään koskaan ikinä milloinkaan. 

Kokeen jälkeen oli varo-oppitunti leirin kannalta ja oppitunnin jälkeen lähdettiin takaisin yksiköihin valmistautumaan lomille lähtöä varten ja lomille lomps!

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Eka spade-viikko

Maanantai 7.3.2011

Tänään oli oppitunteja sotilaskeittäjän aka spaden hommista ja mitä kaikkea huoltoon kuuluu. Oppitunnilla saatiin "spaden raamattu" eli sellainen vihkonen josta löytyy sotilaskeittäjän tehtäviä ja muuta tärkeää. Oli myöskin koulutusta kenttäkeitin M96:sta, joka tulee olemaan meidän spadejen "ase" ja M96:n osista. M96 on moniosainen ja esimerkkinä uuni, kattilat, liepeet, renkaat, työkalulaatikot, aisa ja sen osat. Noissakin on monta erillistä osaa, jotka pitää aina löytyä.

MuKeen, eli muonituskeskukseen, päästiin tutustumaan vähän lähemmin, koska tulemme työskentelemään jossain vaiheessa siellä max 80h. Tänään päätin illemmalla testata mokkulaa, eikä se oikein halunnut toimia..

Tiistai 8.3.2011

Heti aluksi positiivinen asia: palvelus alkoi vasta klo 8.30! Meillä oli koulutusta kenttäkeittimestä lähemmin ja oppitunti MUR:sta (muonitusryhmä) ja sen tehtävistä. Koulutuksissa meillä oli kenttäkeittimen kuljetukseen laitto; rengas nostettiin aisasta ylös, oli erittäin mukavaa kun prikaatikenraali oli takana kattomassa… narujarrumikälie hätäjarru kiinni tukevaan paikkaan, valokaapeli kiinni jotta valot toimii., opetettiin myös käyttökuntoon laitto, käynnistäminen sekä virtakytkimestä että narulla.

Myöhemmin myös tehtiin kenttäkeittimestä ”teltta” eli sääsuojat paikoilleen, mahdollisimman vähän valoa sai tulla mistään, oikeasti ei saisi tulla yhtään valoa. Mokkula toimi tänään paremmin kuin eilen, muttei siltikään kovin hyvin.

Keskiviikko 9.3.2011

Kenttäsairaanhoitaja tuli pitämään meille kenttähygieniaoppitunnin ja puhui myös vähän elintarvikehygieniasta, lisäksi meillä oli lisää koulutusta kenttäkeittimestä.

Torstai 10.3.2011

Tänään oli elintarvikeoppitunti ja palokoulutus, jossa päästiin sammuttamaan palava kattila peitteellä ja palava roskis nestesammuttimella. Myöskin päästiin kokemaan kenttäkeittimen pesu.

Perjantai 11.3.2011

Muken toimesta meille pidettiin elintarvikehygieniaoppitunteja ja ruuanvalmistusoppitunti koko aamupäivä. Kenttäkeittimet laitettiin valmiiksi ensi viikkoa varten.

Lauantai 12.3.2011

Tänään pidettiin hygieniapassioppitunteja, minkä jälkeen oli hygieniapassikoe. Se koehan meni läpi että heilahti, 39/40 pistettä ja kuusi olisi saanut olla väärin.

Sunnuntai 13.3.2011

Tänään meillä oli teoriakoe tämän viikon asioista, mikä toivottavasti meni läpi, ainakin se oli aika helppo. :D Meillä oli tänään myöskin liikuntaa, ensiksi käytiin lenkillä, jonka jälkeen pelattiin sählyä ja lopuksi oli kuntopiiri. Lisäksi harjoteltiin liinislinjastoa, mikä kuuluu muonitusryhmän tehtäviin.

Huomenna herätys viideltä... i-h-a-n-a-a... saa mukavat viis tuntia nukuttua ku hiljasuus tulee vast klo 23.30

perjantai 4. maaliskuuta 2011

P-kauden vika viikko

Maanantai 28.2.2011

Tänään sitten pyörähti käyntiin viimeinen viikko peruskautta. Viikko alkoi todella letkeissä merkeissä, tänään meillä oli ainoastaan suunnistusta ja arvioimme ryhmänjohtajia.

Tiistai 1.3.2011

No voi morjes mikä päivä... erittäin tylsä kansalaisuuskasvatus-päivä. Saatiin kuunnella jorinoita koko päivän ajan asioista, mitkä kaikki tiesi jo ennalta. Esimerkkeinä alkoholi ja tupakka, talous, liikenteessä liikkuminen. Oli myös mahdollisuus luovuttaa verta, mutta lääkekuurin takia en saanut luovuttaa. En kylläkään olisi luovuttanut verta muutenkaan, ei voi pakottaa :D

Keskiviikko 2.3.2011

Tänään oli herätys klo 5:20... hieman väsytti joo. Piti lähteä ampumaradalle aikaisin niin sen takia piti herätä noin aikaisin. Ampumaradalla ammuttiin muutama kohdistus ja sen jälkeen olikin vuorossa ATT-rästi (ampumataitotesti).

ATT:ssä ammutaan makuulta kuusi laukausta tauluihin, kaksi viiden sekunnin kääntöä, kaksi kolmen sekunnin kääntöä ja vielä yksi tuplalaukaus viiden sekunnin kääntöön. Tämän jälkeen ammutaan vapaaseen omaan tahtiin polvelta kolme laukausta, polviasento kyllä oli erittäin kivulias ja hankala, mutta oli aika jännä ampua polvelta ekaa kertaa. Viimeisenä ammuttiin kolme laukausta seisaalta, kukin laukaus viiden sekunnin kääntöön. ATT:ssä pitää saada vähintään 11 osumaa kahdestatoista, jotta saa kiitettävän ja täten ampumataitomerkin. Itsehän osuin vain kahdeksan joten eipä merkkiä tullut, mutta enpä sitä odottanutkaan että sen olisin saanut :D

Iltapäivällä meillä olikin jälleen iki-ihana kokovarustarkastus, eli toisinsanoen kaappi tyhjäksi punkalle ja katotaan että kaikki varusteet on tallessa.

Torstai 3.3.2011

Muuttopäivä. Tänään sitä muutetaan sitten alakerrasta yläkertaan ja myöhemmin sain tietää että tupa viipurista tupa lappeenrantaan pitäisi muuttaa... on se kiva ku hyvä tupa hajoaa... Näkee uusia naamoja joojoo, mieluummin oisin pitänyt tollee entisellää -.- Jouduin kaiken lisäksi yläpetiin, toivottavasti en putoa... kaappikin voisi olla parempi, mutta minkäs teet... EI AVAUDUTA... pienoinen v**utus oli joo.

Ensi viikolla sitten alkaakin spade-hommat, ei mikään kauhea viikko tiedossa vaikka ollaankin kiinni. Onneksi tänään pääsee lomille jo, voi nauttia pitkästä viikonlopusta ennen pitkää kiinnioloa.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Kahden viikon urakka part 2

Maanantai 21.2.2011

Uusi viikko pyörähti käyntiin sulkeisissa, kerrattiin vanhoja asioita. Pihalla oli kyl aika liukasta, kaaduinki kerran :'D Hienosti kyl muutkin veti nurin... Seuraavaksi oli PATAH-oppitunti, käytiin läpi leiriasioita sun muita läpi. Tänään myös pakattiin leirikamppeet ja itse olin nakkiryhmässä, missä käytiin laittamassa puulaatikot kuntoon.

Myöhemmin meille kerrottiin että olemme kuulemma liian hitaita, tästä syystä meitä opetettiin pukeutumaan :DD 10 minuuttia aikaa pukea taisteluvarustus päälle ja olla pihalla (kolmosella pitää olla kaappi kiinni, kakkosella istua jäkillä naamat ummessa ja ykkösellä jäkittää), käsittää talvikumisaapaat, lumipuvun housut ja takin, taisteluvyön, kypärähupun, kypärän ja aseen (tietysti lämmintä vaatetta tulee lumipuvun alle). Ryhmityttiin ulos, missä sitten sanottiin että 10 minuuttia aikaa laittaa lomavarustus päälle. Lomavarustuksen jälkeen oli vuorossa urheilupuku, minkä jälkeen laitettiin normaalisti palveluspuku. Oli kyl pieni soija siinä...

Tiistai 22.2.2011

Huokaus - ehkä vähän väsyttää. Herätys oli klo 2:45 (heräsin kyl jo aiemmin) ja 2 ap:n (toinen apupäivystäjä) hommiin. Tänään vielä lähdetään leirille ja oon nukkunu jotaa 2-3h... toivottavasti en joudu kipinään tai sitten se on edes eka vuoro, olis nimittäin kiva saada nukkua pitkät unet.

Leirille lähdettiin hiihtäen mukavat tetsarit ja sipulisäkit selässä/mukana. Leiripaikalle päästyä lähdettiin kaivamaan taisteluparien poteroita; niissä meni sellainen 4-5h, minkä jälkeen ruvettiin kasaamaan telttoja. Teltat pystyssä kaminaan tuli ja näin. Ennen leiriytymistä meillä oli pimeässä toiminta tms, valorakettaja ja muita valojuttuja, millä pystyy valaisemaan esim. vihollisen/kohteen. Myöhemmin sitte nukkumaan ja kipinään klo 24, ei paha.

Keskiviikko 23.2.2011

Tänään sitten päästiin jälleen tetsaamaan <3 hyi olkoon... Mutta tänään nähtiin kuinka savuheitteet toimivat, ihan hienon värisiä savuja niistä lähti ja kyllä peitti hyvin :D Mitään nähny sen savun läpi. Myöhemmin meillä oli taisteluammuntaharjoituksia paukkupatruunoilla, ois voinu mennä paremminkin...
Illalla oli kenttäiltahartaus, minkä jälkeen lähdettiin takaisin yksikköön. Oli kyllä melkoinen härdelli koko päivän.

Torstai 24.2.2011

Taisteluammunnat oli tänään, oli kyl ihan kivaa ja meni paremmin ku mikään harjotus ikinä! Tosin tässä ne taulut olikin paljon parempia ku ne selkeästi liikkui eikä ollu paikallaan. Loppupäivänä sitten ei ollut oikein mitään erikoista.

Perjantai 25.2.2011

"Haaveet kaaaatuuuuuu", joo, siis tänään oli se kuuluisa Haaveet kaatuu -päivä, jolloin saadaan tietää mihin sitä joutuu p-kauden jälkeen :D Itselle ONNEKSI pamahti spade ja TJ 133! Yritti kyllä saada aukkiin mutta ehei, emmä sinne :) Lisäksi saatiin tänään tietää että yliluutnantin myöntämä kölli (KL=kuntoisuusloma) tullaan pitämään ensi perjantaina, mikä tarkoittaa sitä että sitten ensi viikolla torstaina lomille <3

Kahden viikon urakka part 1

Maanantaina sai vielä olla lomilla, mutta klo 23 mennessä piti olla takaisin.

Tiistai 15.2.2011

Päivä alkoi hiukan kiireemmällä; vartti aikaa pukea päälle, punkka kuntoon ja uimakamppeet messiin, siitä sitten etuaamupalalle, minkä jälkeen kaartin hallille uiskentelemaan. Uimisen jälkeen olikin sulkeiset, missä harjoiteltiin poistumista ja järjestymistä. Sulkeisten jälkeen oli ampuma-asentojen kertaamista, kerrattiin kaikki ampuma-asennot kerralla. Jospa nyt sitten polvelta saisi tuloksia, kertaakaan ampunut polvelta.

Lounaan jälkeen meillä oli palloilua, pelattiin korista. Tietenkin ennen kunnon matsia käytiin läpi perusasiat, kuten pallon kuljettamista, syöttämistä ja kuinka koreja saadaan hyvin aikaiseksi.

Keskiviikko 16.2.2011

Päästiin tänäänkin uiskentelemaan heti aamusta, kyllä se aamusauna tuntui hyvältä :D Uimisen jälkeen meillä olikin lähes koko päivä sotilaan peruskokeeseen harjoittelua.

Lounaaseen asti kerrattiin taisteluparin toiminta tulitilanteessa, epäsuoralta tulelta suojatumuinen, käsikranaatin eli käkrin heitto ja vihollisen tuhoaminen ja lisäksi kessi eli kevyt kertasinko, missä en itse ollut mukana. Lounaan jälkeen oli vuorossa ensiapu- ja evakuointirasti (sai raahata kaveria paikasta toiseen, oli melko hankalaa), tunnussana, suojeluvaroitus & hälytys sekä telamiina ja sen asentaminen. Telamiinarastilla oli sellainen hauska poikkeus että kokelas käski jokaisen tekemään lumienkelin lumeen ennen rastilla aloittamista :D

Loppupäivänä olikin sitten päivällinen, sipa ja iltavapaat. KarPizza <3

Torstai 17.2.2011

No tänäänhän vasta olikin tosi kiva päivä... avolle ja siellä saikin sitten jonottaa viis tuntia... rapsahti kaks vpo:ta ja yks vup. Lisäksi ne otti nielunäytteen (YÖK!!), kattoo onko angiina.

Perjantai 18.2.2011

VPO, ei tainnu olla angiinaa ku ei tullu soittoa :D

Lauantai 19.2.2011

VUP ja tänään pääsi kummallisesti EK:n tiloissa suorittamaan johtajatehtäväradan.

Sunnuntai 20.2.2011

Herätys tänään klo 8 ja kymmenen maissa lähdettiin suorittamaan sotilaan peruskoe. Siinä oli etenemistä sotatilanteessa, epäsuoralta tulelta suojautuminen, telamiinan asentaminen, kertasingon käyttö, käsikranaatin heitto, häiriön poisto aseesta ja suojeluvaroitus & hälytys, myöhemmin oli lisäksi aseen huolto. Jotenkin meni ihan päin persettä, mut onneks pääsee aikasemmin vapaille ja sitä rataa.

perjantai 11. helmikuuta 2011

Vala

Perjantai 11.2.2011

Aamulla sai herätä vasta kahdeksalta, ei tarvinnut herätä kuuden maissa <3 Aamuvahvarissa sitä huudettiinkin normaalin PAIKALLA sijasta TÄNÄÄN VIESTIMIES :D vahvarin jälkeen vaatteet päälle, punkat kuntoon ja itse jouduin menemään muutaman muun kanssa rästi-valaoppitunnille, koska kyseisen oppitunnin aikana olin itse avolla. Oppitunnin jälkeen lähdettiin aamupalalle.

Aamupalan jälkeen meillä oli vapaa-aikaa klo 11.25 asti, jonka jälkeen aloitettiin valmistautuminen valaan lähtöä varten. Valassa sitä laulettiin pari laulua, vannottiin vala ja vietiin asetta eteen ja olalle muutamaan kertaan. Päästiin (tai jouduttiin) ottamaan lakki päästä ja laittaa se takaisin päähän! Woooo! :D Valaa vannoessa oli erittäin mukavaa, varsinkin kun piti ottaa hanskat pois kädestä niin käsiä paleli hiukan siinä parinkymmenen asteen pakkasessa.

Valatilaisuuden jälkeen mentiin yksikköön, vietiin aseet loma-asevarastoon ja otettiin omat vieraat vastaan. Heille esiteltiin oma tupa ja punkka ja kaappi (jos halusi), minkä jälkeen heidät vietiin kaapelihalliin syömään. Kapteeni tänään sanoi että teksiä ei tänään ole, koska paremmat tarkastajat tulee kotoa. En kyllä saanut moitteita ollenkaan kaapista! Kun hernerokat oli syöty niin kello alkoikin lähentyä kolmea, jolloin vieraiden piti lähteä pois yksikön sisältä. Viestimiehet jäivät yksikköön ja siinä vähän kolmen jälkeen lähdettiinkin ulos kolmiriviin, missä kapteeni piti hyvin lyhyen lomapuhuttelun ja lomille mars!

Tähän merkinnän loppuun vielä: TÄNÄÄN VIESTIMIES, ALOKAS EI MILLOINKAAN :)

Komppania

Maanantai 7.2.2011

Tänään sitä oltiin taas ampumaradalla, jossa pitikin ampua kääntyviin tauluihin, mitkä olivat vain hetken aikaa näkyvillä. Harjoiteltiin ampumakoetta varten, jossa tultaisiin ampumaan kääntyviin tauluihin. Ensin lipastettiin kolmeen lippaaseen, jokaiseen kaksi patruunaa. Tämän jälkeen makuuasennosta ammuttiin yksi laukaus yhteen viiden sekunnin kääntyvään tauluun, jonka jälkeen taulu meni pois ja seuraavalla viidellä sekunnilla ammuttiin toisen kerran. Tämä tehtiin vielä lisäksi neljä kertaa. Aina, kun lipas oli tyhjä, sen kahden patruunan jälkeen, lipas piti vaihtaa nopeasti.

Seuraavaksi täytettiin taas kolmeen lippaaseen jokaiseen kaksi patruunaa ja ne ammuttiin kolmen sekunnin kääntöihin. Voi luoja että se oli haastavaa, meinannut ollenkaan keretä! Kerran kun ammuin niin eikö se taulu heti kääntynyt pois ja yhtä patruunaa kuudesta en edes kerennyt ampumaan ollenkaan :D Näiden kuuden kolmen sekunnin tauluihin ammuttujen jälkeen vuorossa oli tuplalaukaukset viiden sekunnin tauluihin. Kaksi laukausta siis viiteen sekuntiin... tuntui mahdottomalta mutta kyllä se jotenkin siitä suttaantui. Lumipenkka pöllähteli mukavasti :'D Siitäpä sitten syötiin kenttälounas siellä metikössä. Lopuksi päästiin vielä ampumaan pystystä, se oli ihan mukavaa, sain jopa yhden kympin!

Takaisin yksikössä tutustuttiin paremmin (ts. kerrattiin) kertasinkoon ja käsikranaattiin. Päivällinen syötiin yksikön takapihalla ja illemmalla sitten kutsuikin KarPizza ;)

Tiistai 8.2.2011

Tänään oli heti aamusta sulkeiset, jonka jälkeen meillä oli vartio- ja päivystäjäoppitunti. Käytiin läpi mitä vartiossa sekä päivystäjänä/apupäivystäjänä pitää tehdä.

Siitäpä sitten päästiinkin tähän kauan odotettuun aiheeseen eli tetsaamiseen... voi jumalauta sanon minä... Erilaisia tetsaustapoja on syöksyen, hiipien, käyden, kontaten ja ryömien. Oli tosi kiva pohrustaa lumessa, varsinkin syöksyen jos eteen tuli juuri sopivasti koskematon lumikohta niin ase oikein sukelsi siellä lumessa... Tulipahan tetsaaminenkin opittua, mutta mitä siitä sain? No kipeän selän, mahtavaa :/

Illemmalla käväisin sodemarketissa ostamassa herkkuja, ei kyl tarvi vähään aikaan mitään karkkeja ostaa ku sen verran paljon ostinkin :'D Myöhemmin sitten vain rötväsin punkalla ja juttelin mukavia tupalaisten kanssa ku muutakaan ei jaksanut..taisin mä korttiakin pelata, kai?

Keskiviikko 9.2.2011

Tänään ei tapahtunut mitään erikoista, joten en uhraa tälle enempää kuin tämän lauseen.

Torstai 10.2.2011

Sulkeisia tänäänkin tiedossa, käytiin läpi mitä valapäivänä pitää tehdä. Tänään myös kaivettiin koko kaappi punkan päälle, meillä oli kokovarustarkastus. Oli se mukavaa kun kiireessä heittää kaikki kamat punkalle kaapista ja ihan sekasin kaikki ja armoton soija... Kyllä sitten kaikki varusteet löytyi, mitään ei puuttunut. Sitten olikin seuraavana erittäin ihana asia, nimittäin TEKSI...siihen oli aikaa 20min, jonka aikana tavarat piti saada takaisin kaappiin ja kaappi erittäin hyvään kuntoon...hyvä hyvä, just näin...

Myöhemmin meillä olikin huomista valaa varten kenraaliharjoitukset, mikä meni ihan hyvin, paitsi virren osalta :'D

perjantai 4. helmikuuta 2011

Kyynel, tuli ja leimaus

Perjantai 4.2.2011

Tänään siis oli se polttotaisteluratapäivä, oli kyllä huisia! :D Aamulla klo 5:15 tms noustiin ylös ja kuudelta aamupalalle. Siitä sitten yksikössä romppeet mukaan ja kuljetusautoon, jolla mentiin radalle. Mukavaa kyytiä oli, hiukan pomppivaa mutta ei se mitään! Takaisintulo oli vielä mukavampi :'D

Itse radalla sitten meille ensin esiteltiin millaista ainetta napalm on, jota siis käytettäisiin tämän päivän aikana. Lisäksi esiteltiin erilaisiin tavaroihin, miten se polttaa ne. Kumisaappaaseen, nahkavarsikenkään, märkään palvelustakkiin ja kuivaan palvelustakkiin valeltiin napalmia (mikä näyttää limaselta räältä) ja sytytettiin tuleen. Kyllä ne liekit näytti hienoilta ja napalm syttyy hienosti, sitähän nähdään elokuvissa ;D Ensimmäisenä kyseisistä vaatekappaleista tietysti paloi kuiva palvelustakki ja pisimpään kesti nahkavarsikenkä, mikä ei edes palanut loppuun vaan sammui kesken, saapas suli hienosti kasaan.

Sitten olikin rastien vuoro, rasteja oli tiiveys, jossa tarkistettaisiin suojanaamarien tiiveys ja käytäisiin kyynelkaasukammiossa. Toinen rasti oli palavan miehen sammuttaminen, kolmas oli potero ja neljäs kaivanto sekä palava metsä. Ensimmäisenä meidän ryhmällä oli kaivanto sekä palava metsä. Kaivannossa piti juosta kahden betonipalkin välistä kumarassa suoraan eteenpäin ja palavassa metsässä piti juosta kaartuvaa tunnelia eteenpäin sammutuspeitteen alla. Rastivaiheessa nämä suoritettiin ilman napalmia, mutta rastien jälkeen suoritettaisiin kova vaihe, eli napalmit laitetaan ja siitä juostaan sitten!

Toisena rastina meillä oli potero, jossa piti osata toimia oikein. Taistelijapari juoksee poteroon, viholliskoneiden lähestyessä mennään suojaan poteroon, jossa sitten laitetaan lapiot valmiiksi. Vihollisten pommikoneiden poistuttua noustaan ylös ja edessä onkin napalmia, mikä pitää sammuttaa tukahduttamalla heittämällä hiekkaa päälle. Kolmantena rastina oli tiiveys ja nasset päällä kyynelkaasukammioon. Hyvin piti nasse, ei käynyt kuinkaan, mutta no... pakkohan se oli ilman nasseakin käydä kerran luvan sai ;D Ei tuntunut edes pahalta, vähäsen silmissä ja nenää kirveli ja nenä ei ollu tukkonen enää! Nenä kyl meni myöhemmin uudestaan tukkoon joten se ja sama :D Harjoituksessa käytettävä kyynelkaasu tosin on niin laimeeta ettei pahemmin mitää vaikutusta pitäisi tullakaan.

Neljäntenä ja viimeisenä rastina oli sitten palavan miehen sammuttaminen, tässä ei tosin käytetty oikeaa ihmistä vaan havuista ja kankaista ja vaatekappaleista sun muista tehtyä nukkea. Siihen valeltiin napalmia, sytytettiin se ja itse piti osata sammutuspeitteellä tukahduttaa se. Sammutuksen yhteydessä piti osata toimia oikein, jotta sammutus olisi mahdollinen. Leimahteli mukavasti, sain nuken sammumaan!

Sitten olikin vuorossa kaivannon ja palavan metsän kova vaihe! Tuli ja leimaus, kyllä oli jännää juosta siitä lieskojen välistä (kaivanto) ja alta (palava metsä).Kaivannossa betonipalkkien päällä oli havuja, joihin valeltiin napalmia ja sytytettiin se. Palavassa metsässä oli katossa ritilän päällä havuja, mihin laitettiin napalmia ja tietysti tuli. Tämän jälkeen polttorata olikin ohi ja lähdettiin mukavalla autokyydillä takaisin yksikköön.

Yksikössä syötiin pp-vajan (polkupyörävaja) takana kenttälounas iki-ihanista pakeista.........lie tottuuko siihen ikinä että joutuu niistä pakeista syömään :D Tämän jälkeen olikin aseen huolto, aseiden tarkistus, aseiden vienti loma-asevarastoon, kaappien kuntoon laitto, teksi ja lomille MARS! :)

NKV

Keskiviikko 2.2.2011

Avolle vaan, selkää särkee niin hirveesti ettei vaan yksinkertasesti pysty. Avoltahan sitten napsahti kolme päivää NKV:tä (nosto- ja kantovapautus), tekee hyvää selälle kun ei tarvitse nostaa/kantaa mitään raskasta. Hyvä kun oli pakannut ampumaratavarustuksen valmiiksi eikä sinne tarvinnut sitten mennäkään...

Päivällä oli rasteja; tutustuttiin telamiinaan, kertasinkoon ja käsikranaattiin. Telamiina pitäis saada maan alle valmiiksi viidessä minuutissa ja kertasinko kasaan viidessä sekunnissako se oli? Sitten päästiinkin syömään, siivoamaan ja vapaille.

Torstai 3.2.2011

Aamupalan jälkeen oli yliluutnantin pitämä oppitunti biologisista ja kemiallisista aseista. Samalla käytiin läpi polttotaistelua, mm. napalm, mikä koettaisiin huomenna. Sen jälkeen olikin koulutus suojeluvaroituksesta ja suojeluhälytyksestä, kuinka nassea (suojanaamari) käytetään oikein, oikea varustus sekä kemiallisen että polttoaseen vastaan tullessa.

Alikersanttien johdolla mentiin ulos "leikkimään" nassejen kanssa, meidän ryhmästä olisi yksi kuollut, mutta se on aika töhö kaveri joten ei mikään ihme... :D Liiniksellä heitin kaksi kierrosta, piti yhden toisen pyykit viedä, samallahan se siinä meni ku omatkin. Myöhemmin oli ampumatestiin varten koulutusta ja lisäki taistelijaparikoulutusta. Iltapäivällä oli perusohjelmaa eli sipa ja iltavapaat. Huomista varten pitää pakata polttoratavarustus.

Maanantain ja tiistain kärsimys

Maanantai 31.1.2011

Taas arjessa, leirikamppeet pakattu ja matka hiihtäen kohti leiripaikkaa voi alkaa. Sananen hiihdosta: inhoan hiihtämistä, mutta olihan se ihan jees... ilman niitä painavia varusteita se olisi ollut vielä parempi, kyllä suksi luisti, vaikka alkoi särkeä selkää, hartioita ja niskaa ihan pirusti.

Leiripaikalla saatiin helvetisti rompetta ja ennen sitä piti kaivaa lapioilla iso alue puhtaaksi lumesta, siis ihan puhtaaksi, niin puhtaaksi että maa näkyy :D Siihen pystytettiin teltta. Mokoma teltta, niin monimutkainen ja monivaiheinen.. pitäs saada sellanen kasaan maksimissaan 10 minuutissa, jolloin kaminassa on jo tuli ja ihmiset sisällä valmiina menossa nukkumaan. Teltan kun sai vihdoin ja viimein kasaan niin piti pelleillä kaminan kanssa ja se kun oli kasassa nin sitten pitikin saada siihen tuli ilman paperia. Samalla kun toiset yrittivät saada tulen syttymään, ryhmänjohtaja kertoi yleisiä perusleiriasioita.

Ruokailut tapahtui normaalisti puun juurella, linjastoihin jonotettiin korpossa (korkea polviasento). Myöhemmin sitten selvisi, että on odotettavissa sekä kipinä että kiertoparivartio. Omalle kohdalle osui vuorot kipinässä aamuyöllä kolmesta neljään ja kiertoparivartiossa neljästä viiteen. Kiertoparivartiossa kaksi ihmistä kiertää teltta-aluetta tiettyä reittiä pitkin tarkistaen, että kaikki on kunnossa.

Majoittumaan mennessä telttaan sai ottaa mukaan vain telttapatjan, makuupussin, rynkyn, aseen huoltovälineet, varustepussin ja tietysti itsensä. Suuri osa tavaroista jäi ulos yöksi...hienoa... Nyt sitten unta palloon vähän ennen kolmea asti ja sitten kipinään.

Tiistai 1.2.2011 

Herätys siinä klo 2:52, kipinään vaan ja huoltamaan asetta siinä samalla. Mokoma kamina meinas sammua, sain elvytettyä sentäs! Lyhty oli juuri sammumaisillaan, kun alkoi neljän maissa kiertoparivartio. Vartiosta päästyä menin takaisin nukkumaan hetkeksi, kunnes pitikin nousta jo kokonaan ylös. Koko ajan odotteli, että milloin tulee se aika, kun lähdetään takaisin yksikköön. Meinasi kärsivällisyys loppua, kun teltta piti purkaa ja kasata ja purkaa uudestaan...

Lounaan jälkeen se aika sitten tuli, hiihdettiin takaisin yksikköön. Oli mukavan kipeät paikat kun pääsi takaisin ja voimat ihan lopussa ja halusi vain suihkuun ja nukkumaan.

Yleisesti koko leiri oli jotenkin ihan paska, tuntui että inhimmillisyys kaukana... takaisin yksikössä tuntui ihanalta saada tetsari ja muut romppeet selästä. Vielä piti jaksaa kantaa ja huoltaa yleiset leirivarusteet oman aseen huollon lisäksi.

Selkä kyl ihan hajalla, huomenna pitäis pystyä lähtemään ampumaradalle ... sitten pääsi vihdoin suihkuun, sitä ennen märät kamppeet meni kuivauskaappiin. Tänään uni maittaa!

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Sunnuntai 30.1.2011

Kohta sitä taas mennään, parikymmentä minuuttia niin on taas lähtö kohti Vekaraa (ensin tietysti on matkakeskus, josta bussilla Vekaralle). Siellä sitä odottaa tupalaiset ja samat iltarutiinit kuten ennenkin. Torstaina kun lähdettiin lomille, meidän yksikköön tuli kokelaat. Saas nähdä millaisia ne nyt sitten on, toivottavasti ei mitään kovin hirveitä :D Luvassa on myös repun pakkaaminen ja varusteiden kuntoon laittaminen huomista varten. Huomenna lähdetään yhden yön leirille, joten varusteet pitää olla pakattuna maanantaiaamuna ennen puoli yhdeksää, silloin pitäisi olla jo yksikön takapihalla lähtövalmiina.

Mutta, nyt voisi laittaa koneen pikkuhiljaa kiinni ja alkaa valmistautua uuteen viikkoon Vekaralla... adios amigos, tänne sitten palataan taas perjantaina kirjottelemaan viikosta numero 5! Jos siis olen lomilla, pitäisi ainakin olla, ei ginestä seuraavallakaan viikolla ;)

lauantai 29. tammikuuta 2011

Sunnuntai ja viikko 4

Sunnuntai 23.1.2011

Sitten olikin jo aika lähteä lomilta takaisin kohti Karjalan Prikaatia. Bussi lähti n. klo 21.50 ja oli Vekaralla perillä n. klo 22.30. Tuvassa oli aika hilpeä tunnelma, mistä lie sitten johtui... Ei muuta kuin lomakamppeet kaappiin, pikkumustat päälle, släbärit jalkaan ja hampaan pesulle. Sitten jo huudettiinkin KOMPPANIASSA HILJAISUUS.

Maanantai 24.1.2011 

No tää aamu alkoikin sitten tosi hyvin... heti kun ylös pääsi niin ilmottautumaan avolle (aamuvastaanotto veksissä eli varuskuntasairaalassa). Avolle pääsyä kun odotteli (tuvassa oli neljä muuta alokasta oottelemassa avolle pääsyä itteni lisäks) niin muut ne kävi jo EA-luennolla ja valmistautui ampumaradalle lähtöä ja lähti sinne sit. Itselle putkahti kolme päivää VPO:ta (vapautus palveluksesta oppitunteja lukuunottamatta), näillä mennään... onneks pääsee ihan normisti lomille torstaina, koska vapautukset loppuu torstai-aamuna.

Pääsinpä kattelee EA-koulutusta, koska ei vempat (vapautustaistelijat) saa osallistua itse koulutukseen. Tuvassa iltavapaiden aikaan tupalaiset pelas korttipelejä ja näemmä makkaraperunoiden syönnin jälkeen olo voi olla niin täysi että on tukalampaa kuin vempalla :D Tänää saatiin yks tupalainen takas ku se oli ollu viikon veksissä. Tuvassa on nyt sit kaks VP:tä (vapautus palveluksesta), kolme VPO:ta, yks VMTL (vapautus marssi-, taistelu- ja liikuntakoulutuksesta) ja yks VUP (vapautus ulkopalveluksesta).

Tiistai 25.1.2011

Herätyksen ja aamupalan jälkeen tehtiin joku erittäin hämärä psykologinen peruskoe 2B. Sen jälkeen onkin ollut taistelukoulutusta ja nyt osaan pakata taisteluvyön oikein. Tässä sitä katellaan ku seitsemän meidän tuvasta valmistautuu tetsaus-marssiin tai johonkin vastaavaan, tupaan jää sellaset kuusi tyyppiä kun ei saa mennä ulos vapautuksien vuoksi.

Liiniksen vuoro oli kans tänään, no mut ei sinnekään saanu vempat mennä, joutu antaa toiselle tupalaiselle omat pyykit jotta sais vaihdossa puhtaita vaatteita. Ruokailun jälkeen ajattelin käydä automaatilla nostamassa rahaa, jotta voi passittaa ihmisiä tuomaan mulle sotkusta karkkia sun muuta, mut spollet tukki automaatin :(
Noo... sipa oli ja meni, iltavapaat alko ja kaveri läks hakee karkkia ja limsaa mulle!

Muutama sähkökatkoskin tuli koettua, muutamat kiroilut lentei ilmassa niiltä jotka ei ollu saanu pinkkaa tehtyä. Oli se jännää ku koko prikaati pimeenä :D

Keskiviikko 26.1.2011

VPO jatkuu viimistä päivää, huomenna joutuu liikkumaan taas normaalisti. Aamu lähti jotenkin hitaasti käyntiin, johtuu varmaan tästä räkätaudista.. Aamupala virkisti vähäsen, muut valmistautuu menee ulos kylmään sulkeisiin ku itse saa jäädä tupaan lämpimään lepäämään >:) Oli se makoilu ihan mukavaa... tylsäks kävi, tuvan ovesta näky ku muut käytävällä harjotteli ampuma-asentoja. Tarpeellinen koulutus ois ollu mutta kun ei saanu olla vetoisessa käytävässä. Myöhemmin ois luvassa hiihtoa mut sinnekään ei saa mennä...makaamista siis :D

Ruokailussa oli hyvää jälkkäriä, sitruunamoussea <3 Iltapalalla oli hampurilaisia, ehkä vähän köyhiä mut hyviä silti! Tuli tupalaisten kans pelattua vähän korttia ja käväsin TV-tuvassa lataamassa puhelimen akkua ja pelasin "Matin" kanssa NHL:ää xbox360:lla. Ikinä ne ole "änäriä" pelannut, en kyl tajunnu koko pelistä paljon mitää mut sain mä yhen maalin tehtyä... ja seki tais olla pelikaverin virheestä :'D

Huomenna pääsee leikkimään töhöä vesipetoa, nyt vaan pinkka ja punkka kuntoon, iltavahvuuslaskenta ja nukkumaan. Mitä tästä VPO-ajasta jäi eniten mieleen? No varmasti se kun eräs alik osuvasti sanoi että ruumisautossa on raju moottori :D Ruumisauto on siis vemppa-muoto kun mennään esim. syömään ja raju moottori sen takia, koska suuntamies meni liian kovaa ja muoto venyi koko ajan. Lisäksi vemppa-muoto, eli ruumisauto ajoi aina inva-parkkiin.

Torstai 27.1.2011

Aamu alkoi hitaasti, en edes herännyt mokomaan herätykseen, en ainakaan kuullut sitä mut johonkin mä heräsin... mut hei tänään lomille! :D

Uimataitotesti oli, mutta... no... "Pena" ja "Napakymppi" lähtee uimakouluun! Tuli ihan v...nmoinen paniikki ku näki ensimmäisten hyppäävän syvässä päässä tikkusuorana veteen... Seuraavaks sitte oppitunti, lounas, aseen huolto ja tarkastus, kaappi särmään kuntoon ja sen tarkastus. Sitten vaan lomille mars!

P.S. intin speedot on ihan hirveet... ja ennen ku ihmiset alkaa pilkkaamaan tyyliin: "eiks se osaa uida höhöhöhö" niin, I don't care :D Lisäksi uimakoulua intissä tarjottiin myös niille jotka osaa uida, mutta tekniikka ei ehkä niin hallussa, joten ei se uimakoulu aina uimataitoa katso ;)

Uusi viikko, uudet kujeet!

Maanantai 17.1.2011

Se ois sitte ensimmäinen viikko takana, herätys normaaliin aikaan tuttuun herätykseen, samoihin aamukuvioihin.
Aamulla aamupalan jälkeen päästiin nauttimaan sulkeisista, jonka jälkeen meille pidettiin oppitunti litteroista (matkalippu paikkakunnalta X paikkakunnalle Y) ja niiden tilaamisesta. Siinäkin uus juttu, onneksi ei mikään kovin hankala :D

Sitten olikin vuorossa valokuvaukset. Lomapuvut päälle ja eikun marssien kohti valokuvauspaikkaa. Valokuvia otettiin ensin koko yksiköstä, jonka jälkeen otettiin joukkueittain, tuvittain ja vielä johtajat erikseen. Myöhemmin saatiin sitten valokuvien tilauslaput, joihin piti kirjottaa montako mitäkin kuvaa ottaa tai ottaako ollenkaan, "pakkohan" se oli tilata kaikki, hyviä muistoja saa ainakin jos ei muuta. Olin jo alunperin päättänyt, että jos saadaan tilata kuvia niin otan kaikki.

Iltapäivällä oli pari oppituntia; ensimmäinen oli liikunta- ja taistelukoulutuksesta ja toinen koulutusvaihtoehdoista, mitä kahdeksan viikon jälkeen olisi tarjolla. Olihan se ihan jees katsella mitä siellä on tarjolla, mutta ei oikein kauheesti jaksanut keskittyä, koska ensin oli 1. VK:n oppitunti ja sen jälkeen heti perään 2. VK tuli auditorioon oppitunnille, missä meidän piti olla myös paikalla... ensimmäisellä oppitunnilla jaksoi keskittyä, mutta toisella ei jaksanut kiinnostaa pätkääkään... ja eikö mitä ne yrittäny aivopestä alokkaita lähtemään kuljettajaksi kaikilla rahasummilla sun muilla, ehei kuulkaas onnistu ainakaan mun kohdalla! Oppituntien jälkeen olikin erittäin arvostettu sipa ja sitten iltavapaille.

Tiistai 18.1.2011

Aamulla oli ensimmäisenä ohjelmassa lihaskuntotesti, päästiin testaamaan missä kunnossa ollaan... noh... ois se voinu paremminkin mennä :DD Henkilökohtaisen huollon (eli suihkussa käynti jne) jälkeen ruvettiinkiin siivoilemaan, jonka jälkeen päästiin liinikselle vaihtamaan likaisia vaatteita. Siinäkin on näemmä oma tietty tekniikkansa miten niitä vaatteita vaihdetaan: vaatteet pitää olla tietyssä järjestyksessä, tietyllä tavalla aseteltuna :D

Liiniksen jälkeen lähdettiin syömään, jonka jälkeen matka jatkui varusvarastolle (niillä joiden piti siellä käydä, itsellä ihan täysi reppu) vaihtamaan epäsopivia varusteita. Itse sain vihdoin ja viimein vaihdettua pois ne koon 48 saappaat! Sain tilalle koon 42 saappaat mitkä on paljon paremmat jalassa! Harmi että se meinaa sitä että joudun marssimaan, enkä pääse defenderin kyydissä ;) No mutta liikuntahan on vaan hyvästä.

Sitten päästiinkin siirtymään täysin uuteen asiaan, tai oikeastaan se on yhden asian uusi aste/taso, nimittäin ampuma-asennot polvi- ja pystyasennosta. Vaatii paljon harjottelua että ne saisi kuntoon, varsinkin polviasennosta pitäisi löytää asento ettei jalkaan satu ja pystyasennossa on tarkat tekniikat miten se on oikein. Jossain vaiheessa sitten päästään ampumaan näistä asennoista...voi apua... koulutuksen jälkeen sipa ja iltavapaat. Huomenna onkin ohjelmassa jälleen ampumaratapäivä, joten se pakattiin valmiiksi huomista varten.

Tänään sitä sitten lähti meidän yksiköstä kolme jätkää pois...

Keskiviikko 19.1.2011

Tänään sitten oli ohjelmassa ampumista ja tänään myös päästiin käyttämään suksia. Aamupalan jälkeen 1. joukkue lähti ampumaradalle ja 2. joukkue jäi hiihtoharjoituksiin, jossa opittiin perushiihtotekniikat. Sanottiin yksikössä, että kaikki muistaa ottaa mukaan sukset, sauvat, siteet ja vapaaehtoisesti voi ottaa kenttäpullon, jossa on vettä. No eikö tietenkin yksi meidän joukkueesta sitten unohtanut siteet, sehän lähti sitten juosten hakemaan niitä samalla kun muut värkkäilivät suksia jalkaan. Oli ihan mielenkiintoiset hiihtoharjoitukset, oli huvittavaa kun monella tarttui suksien pohjaan paksu lumikerros eikä suksi luistanut :'D Vahigonilo paras ilo... itsellä sukset luisti hyvin, mutta itse sainkin kadetti Keinäsen vanhat sukset niin eiköhän ne ole pidetty hyvässä kunnossa!

Hiihtoharjoituksen jälkeen pelattiin jalkapalloa yksi suksi jalassa ilman sauvoja, puolessa välissä vaihdettiin toiseen jalkaan suksi, edelleen yhdellä suksella ilman sauvoja. Jalkapallon jälkeen pelattiin ultimatea sukset jalassa, ilman sauvoja. Voi että se oli hauskaa! Kerrankin voin sanoa että suksilla oli KIVAA! :D Vihaan siis hiihtämistä...

Kun hiihtelyt ja pelaamiset oli ohi, niin siirryttiin yksikköön ja alettiin valmistautua ampumaradalle lähtöä, oli 1. joukkueen vuoro ruveta hiihtoharjoituksiin ja 2. joukkueen vuoro lähteä ampumaradalle. Ampumaradalla syötiin jälleen metässä pakista ja syömisen jälkeen ammuttiin kovilla makuuasennosta kolmen, neljän, viiden ja viiden sarjat. Jokaisen sarjan välissä käytiin taululla katsomassa tuloksia ja luutnantti/yliluutnantti (kumpi ehti ensin oman taulun luo) ilmoitti että miten tähtäimet pitää siirtää jotta tulos paranisi. No eihän ne mun tulokset meinannut millään parantua, jossain välissä tuli ihan hyviä mutta yhdessä välissä tuli pohjanoteeraus, olisiko ollu tossa neljän sarjassa 2-2-2-4... mutta! Viimeisillä viidellä tein omat ekat kympit ikinä! Oisko se tulos ollu jotain 10-10-9-9-8, olin kyllä todella tyytyväinen! Siitä sitten vielä kun jaksaa keskittyä enemmän ja ottaa paremman asennon niin kaikki osuu kymppeihin ;) Joojoo... jos palais takas maanpinnalle, hiljaa hyvä tulee :D

Torstai 20.1.2011

Sitten pyörähtikin viimeinen kokonainen päivä ennen ensimmäisiä viikonloppulomia! Aamulla päästiin taas sulkeisiin, jonka jälkeen oli oppitunti suunnistamisesta, miten karttaa luetaan ja miten kompassia käytetään. Suunnistettiin tuvittain alikkien johdalla ympäri varuskuntaa. Takaisin yksikössä alik sanoi että kompassia pitää osata käyttää niin, että vaikka keskellä yötä herätettäisiin ja sanottaisiin mihin suuntaan pitää kompassin avulla mennä ilman karttaa, niin kompassi pitää osata asettaa oikein.

Suunnistelujen jälkeen yksikköön ja mukeen (muonituskeskus) syömään ja siitä melkeinpä heti alkulenkkiä hölkkäillen, melkeinpä juosten...ihanaa täydellä mahalla... jotain 15min mentiin ja mentiin takaisin tupiin oottelemaan noin tunniksi jotta päästään juoksemaan cooper, kenenhän mahtava idea se oli että ensin juostaan ittemme lähes piippuun jotain tunti ennen itse koitosta? Alikitkin oli sitä mieltä ettei siin ollu mitään järkeä... Vajaan tunnin päästä sitten mentiinkin sinne urheilukentälle jotta juostais se cooper, no eiköhän siellä ollu töhö 2. VK vieläkin -.- kävelylenkki sitte heitettii siinä ja ku tultii takas nii eikö heti perää toinen lenkki, tällä kertaa hölkäten ku 2. VK ei vieläkään ollu valmis! Cooperin tulos oli parempi ku koskaan aiemmin, ehkä se toi reippautta ku joutu ulkona lumituiskussa juoksemaan? Cooperin jälkeen henkilökohtainen huolto ja Kaartin Kinossa oli VMTK:n (varusmiestoimikunta) info (ehkä paras tähän mennessä), jonka jälkeen päästiin iltavapaille.

Perjantai 21.1.2011

Tänään se sitten tapahtuu, nimittäin ensimmäiset viikonloppulomat! Aamulla oli yhdeksän tunti siihen että pääsee lomille! Päivä aloitettiin sulkeisilla, kerrattiin kaikki opitut asiat ja uutena asiana tuli kaarto oikealle ja vasemmalle. Sulkeisten jälkeen vuorossa oli aseiden huolto ja erittäin perusteellinen putsaaminen, aikaa meni semmoinen noin tunti, kyllä ne erittäin tarkkaan putsattiinkin. Oli aika huvittavaa kun kaikki alikit pörrää ympäriinsä tarkkailemassa kun alokkaat putsaa aseita :D

Putsauksen jälkeen oli vuorossa asetarkastus ja vietiin aseet loma-asevarastoon, josta ne sitten noudetaan lomien jälkeen. Sitten olikin jo ruokailun vuoro ja ruokailun jälkeen laitettiin kaapit kuntoon teksiä varten (tupa-, kaappi- ja siisteystarkastus). Tietysti ennen sitä oli sipa, jotta tupa olisi siisti ja punkat kunnossa.

Kersantti kävi sitten katsomassa että tupa Viipurin kaapit ovat kunnossa ja samanlaisia. Läpipääsyn jälkeen odoteltiin hetki, jolloin jo kajahti että ulos kolmiriviin järjesty. Lomakassit mukaan vaan ja pihalle, jossa yliluutnantti piti meille lomapuhuttelun. Kello olikin sitten jo 14:35, ei muuta kuin lomille MARS! :)

perjantai 28. tammikuuta 2011

Perjantai, lauantai, sunnuntai

Perjantai 14.1.2011

Aamupäivä lähti käyntiin ampuma-asennon ja tähtäämisen treenaamisella. Ensimmäinen ampuma-asento mikä opittiin oli ampuma-asento maaten. Yksi alikersanteista pääsi näyttämään mallia miten ampuma-asento muodostetaan, ei mikään ihan piece of cake heti aluksi. Asennossa ehkä tärkeimmät pointit oli, että etutaskuissa ei ole mitään mikä voi painaa, asento maaten ei ole liian korkea, ruoto suorassa, sekä jalat lappeellaan. Itse en meinannut millään saada tähdättyä niin, jotta olisin nähnyt sekä taka- että etutähtäimen läpi, mikä on aika tärkeää tähtäämisessä. Ei auta muu kuin treenata asentoa lisää, eiköhän se siitä sitten myöhemmin parane.

Iltapäivällä päästiin sitten hyppäämään taas smurffeihin (urheilupuku) ja käveltiin kohti Kettulaa, jossa pidettiin terveystarkastuksia. Edessä oli viisi testiä: kuulo-, värinäkö-, verenpaine-, näkö- ja erittäin ihana kusitesti. Siitä sitten alikersantin johdolla kolmirivissä marssittiin veksiin eli varuskuntasairaalaan, jossa käytiin sairaanhoitajan juttusilla. Jotkut pääsivät lääkärin juttusille tai hammaslääkärikäynnille, itse kävin ainoastaan sairaanhoitajan luona. Sieltä kun päästiin takaisin yksikköön niin eikös vaan alikersantit heti ilmottanu että koska meidät on todettu terveeksi niin ulkona juostaan! :D

Illalla sitten olikin vuorossa kapteeni Keinäsen oppitunti sotilasoikeuksista ja päästiin tuvissa alikersantin johdolla pakkaamaan reppu valmiiksi huomista ampumaratapäivää varten. Kaikkea sitä sitten pitääki raahata mukaan: telttapatja, sadepuku, pakki & luha, lippaita, kenttäpullo, kuulosuojaimet, lämmintä varustusta, aseenhuoltovälineet, sysäyksenvahvistin, tähtäimensiirtoavain... olikohaan siinä kaikki? No kuitenkin se reppu paino ku synti... repun päälle tuli vielä naamiosuoja. Punkan alle piti laittaa vielä talvikumisaappaat ja lumipuku. Huhhuh, mitähän siitä päivästä tulee :D

Lauantai 15.1.2011 

Ampumaratapäivä. Tänään siis on tiedossa se hetki kun lähdetään ampumaradalle kokeilemaan kuinka se rynkky oikein toimii, jännittää... Ennen lähtöä oli luutnantin oppitunti laukaisutekniikasta, kuinka saa parhaan mahdollisimman tuloksen ja ennen kaikkea, miten saa onnistuneen laukauksen.

Sitten olikin lähtö kohti ampumarataa, marssimallahan sinne mennään, mutta mulla oli ylisuuret saappaat, kokoa 48 niin pääsinpä sitten defenderin kyydissä vmtl-taistelijoiden kanssa :D Oli kyllä aika tiivis tunnelma defenderissä mut mieluummin mä sillä menin ku oisin marssinu ;) Radalla sitten harjoiteltiin maaten hyvän ampuma-asennon löytämistä ja tauluun tähtäämistä. Sitten pitikin jo ampua, hui jestas ku jännitti! Käytettiin sentäs vain paukkupatruunoita, mutta silti! Ei meinannut se ampuma-asento löytyä millään, mutta sain ne kolme paukkupatruunaa silti ammuttua. Ensimmäisellä laukauksella meni silmät kiinni, herra kersantti siinä hyvin sanoi että yritä pitää silmät auki, ei se ase sulle mitään tee.. No toisella sitten sain pidettyä silmät auki, mutta unohdin jälkipidon! Kolmannella laukauksella sitten onnistuikin, ainakin kersantin mukaan.

Sittenpä lähdettiinkin mettään syömään lounas pakeista, olipa sekin sitten kokemus... korpossa (korkea polviasento) piti jonottaa pakki kourassa tietyllä tavalla aseteltuna. Ruokaa kun sai pakkiin, niin eikun pohrustamaan lumessa mettään reppu selässä, rynkky mukana puun juurelle syömään. Jokaiseen taistelijaan piti olla väliä 5m, jos vaikka vihollinen pudottaa pommin niin ei kaikki sitten kuole. Ruokailu oli aika hankalaa, oman pakin pohjaan tuli sellainen varmaan 1-2cm paksuinen jääkerros :'D

Lounaan jälkeen lähdettiinkin sitten ampumaan kovilla viisi laukausta. Itse sain tulokseksi 6-6-6-7-8, kuulemma oli hyvä kasa, mutta nyt pitäisi saada ampuma-asentoa muutettua. Nyt ammuttiin nimittäin 50 metristä, 150 metrin tähtäyksellä, koska takatähtäintä ei saa 50 metriin. Jos oltaisiin oltu 150:ssä, osumat olisi ollu ohi taulun.. tai ehkä taulussa mutta ykkösten ohi...heh :D

Siitä sitten lähdettiinkin takasin yksikköön. Yksikössä vietiin aseet telineisiin ja reput tupiin, otettiin aseet mukaan ja lähdettiin öljyämään aseet. Miksi ensin aseet telineeseen ja sitten aseet telineestä mukaan? No koska asetta ei saa viedä tupaan :D Aseiden öljyämisen jälkeen pakit messiin ja yksikön takapihalle metsikköön syömään pakkipäivällinen. Päivällisen jälkeen päivän päätteeksi oli oppitunti kaapelihallissa aseen huollosta ja keskikäytävällä oli kolikkoammuntaa. Se oli todella hauskaa! Sain jopa sen kolikon pysymään siinä, jopa kaks pysy! :D

Sunnuntai 16.1.2011

Sunnuntaista ajateltiin että saadaan nukkua kahdeksaan, mutta ehei, herätys oli normaalisti kuuden maissa...Ilmoitettiin että sunnuntaisin käytetään lomapukua, lomapuku ylle siis! Aamupalan jälkeen lähdettiin sotkuun, tosin ei munkkikahveille tai vapaa-ajalle, vaan tehtiin jokin P1-koe, kummallinen koe :D Kai se ihan jees meni, loogista päättelyä ja matemaattista taitoa se ainakin vaati jonkin verran.

Tämän jälkeen meille pidettiin tulojuhla Kaartin Kinossa, jossa oli musiikkia ja muuta mukavaa. Tänään haettiin myös sukset ja niihin siteet, ei mitkään ihan kauhean helpot siteet kylläkään ollu... hetken sai miettiä että miten ne laitetaan, onneks oli viestimiehet ja alikersantit auttamassa. Sitten vaan sukset ja sauvat pakettiin ja punkan alle odottamaan että niitä joskus käytetään. Sipa (siivouspalvelu) käyntiin ja sen jälkeen vain vapaa-ajalle ja kohtia sotkua nyt munkkikahveille! :D Huomenna sitten alkaa taas uusi viikko ja uudet kujeet.

Päiviä eteenpäin vaan

Tiistai 11.1.2011

Herätys oli siinä kuuden paikkeilla ja taas tuli vastaan uusi juttu, nimittäin aamuvahvuuslaskenta, jota seurasi ohjatut aamutoimet. Oli se mukava yrittää juuri heränneenä vastata kuuluvalla äänellä "paikalla" :D Eikä muutes siitä nukkumisesta meinannut tulla mitään ku ajatukset pyöri päässä niin tiuhaan. Ohjatuissa aamutoimissa, kuten iltatoimissakin, piti tuvittain mennä jonossa vessaan, oli outoa kyl.

Tänään harjoteltiin sulkeisissa kuinka kolmirivi ja kolmijono muodostetaan, miten muodossa ojennetaan ja liikutaan. Samalla myös yliluutnantti kävi vähän marssin perusteita läpi, päästiin treenaamaan kunnolla marssimista. Saatiin palautetta tamppaamisesta, eihän sitä kuulemma niin marssita vaan normaalia kävelyä vain, korostunein käsiliikkein. Yhä useampi alkoi onnistumaan, mutta tamppaajia oli vielä.

Päivän aikana oli vielä valokuvaus varusmieskorttia varten ja rokotukset. Rokotustekniikka oli kyllä erittäin erikoinen, jonossa käveltiin rokotuspaikoille, istuttiin tuolille ja molemmin puolin hoitajat antoivat piikin, yhden per käsi :D

Keskiviikko 12.1.2011

Tänään sitten haettiin aseet varusvarastolta, jokaiselle oma henkilökohtainen rynnäkkökivääri. Vähän jänskätti.. Samalla mukaan lähti jokaiselle kaasunaamio (nasse), kenttälapio ja aseenpuhdistusvälineet. Takaisin yksikössä alikersantit opettivat miten aseen hihna särmätään. No eipä se heti onnistunut, mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa varmaankin onnistuu, kun siitä tulee rutiini.

Illalla harjoiteltiin tuvissa pienissä ryhmissä alikersanttien johdolla ylempiarvoisten tervehtimistä sekä sisällä että ulkona ja harjoiteltiin miten päivystäjän luona asioidaan, jos ilmottaudutaan esim. sotkuun tai tv-tupaan tai minne ikinä meneekin. Sitä päästiin ihan paikan päälle testaamaan. Samalla myös käytiin läpi toimistokäyttäytyminen, pitäähän sitä osata käyttäytyä jos menee vaikkapa kapteenin juttusille, ei sinne niin vaan kävellä :D

Torstai 13.1.2011

Hernekeittopäivä, en ois ikinä uskonu että hernekeitto voi maistua niin hyvältä! Pannaria ja hilloa jälkkäriksi kruunasi aterian <3 Tänään myöskin päästiin treenaamaan perslihaksia... nimittäin istuttiin noin neljä tuntia Kaartin Kinossa.

Ensimmäinen tunti vierähti lääkärintarkastuksiin liittyvistä asioista, saatiin kaikkia puhelinnumeroita esim. hammaslääkärin puhelinnumero, aikoja milloin mikäkin on auki ja mihin aikaan pitää tilata aika, jos moista tarvitsee. Seuraavaksi ääneen pääsi sosiaalikuraattori, kyllä sitä tarpeellista tietoa sai, ketkä niitä tietoja nyt sitten tarvitsikaan. Moni ei nimittäin tiedä kaikkea, mitä pitää tehdä varusmiespalveluksen aikana. Itse ainakin olin ihan ulapalla ennen tuota tietopakettia :D täytyykin käydä siellä sitten puhumassa kun tulee AMK-haut ajankohtaisiksi...

Seuraavat kaksi tuntia päästiin kuuntelemaan kenttärovastia ja varusmiespappia, jippijaijee... meinasin nukahtaa ja varmasti osa nukkuikin kyseisellä tunnilla :D

Päivemmällä päästiin kunnon asioihin, nimittäin opeteltiin kuinka asetta käsitellään. Tarkasti myös käytiin läpi, kuinka ase purataan osiin ja kootaan takaisin. Myös lipastamista päästiin kokeilemaan, olihan se hullua pitää luotia kädessä... vaikka se olikin vain vaaraton latausharjoituspatruuna niin silti!

Illalla päästiin vihdoinkin tutustumaan sotkuun! Ennen sitä alikersantti opetti tuvittain meitä, mitä toimenpiteitä pitää tehdä ennenkuin saa..eikun siis voi lähteä sotkuun. Armeijassahan ei saada vaan voidan ;) Näitä toimenpiteitä on mm. maihareiden lankkaaminen ja pojille lähinnä on parranajo, jos sänkeä on kerennyt kasvamaan sen verran. Muutenkin sotkuun mennessä pitää näyttää siistiltä ja sotilaalta eikä miltään resupekalta joka on kaivettu ojan pohjalta ylös. Ensimmäiset kunnon iltavapaat alkoi sitä myöten, halleluja!

torstai 27. tammikuuta 2011

Ensimmäinen päivä, 10.1.2011

Siitä se intti sitten alkaa, herättyä tuli joskus kahdeksan aikaan (kai?) ja valmistautuminen ankeaan, uuteen, ihmeelliseen inttielämään alkoi. Kahdentoista maissa sitä sitten lähdettiin matkakeskukselle ja voi luoja mikä jono oli ku odotti bussia... No siitä meni sitten pari kolme bussia ennen ku ite bussiin pääsin, olinpa sitten siinä n. klo 13-14 maissa kasarmilla. Kauhee hulabaloo ympärillä, olin ihan sekasin kaikesta, menin vaan minne ohjeistetaan, ehkä se oli se kaikkein paras vaihtoehto siinä kohtaa :D. Kohta sitä olinkin jo paikalla, jossa ilmotetaan ittensä, että kuka on ja kaikkea muuta mukavaa. 

Seuraavaksi mennäänkin Kaartin Kinoon, jossa ihmisiä ilmoitetaan omiin yksiköihinsä: kovasti ympäriltä kuuluu mm. ”YKS PIOKOO”, ”HUKO”, ”KAKS IT”, ”YKS PSJK” jne. Omalla kohdalla huudettiin ”YKS VK”, tuntu hyvältä :) Sinne hainkin! Siinä sitten odoteltiin Kinon penkillä muita, jotka tulee samaan yksikköön. Siitä niitä muutama tulikin, oliskos meitä ollut jotakin kahdeksan. Mentiin ovesta ulos ja jätettiin omat siviilitavarat siihen hetkeksi odottamaan ja lähdettiin alikersanttien johdolla kohti jotakin paikkaa, josta saatiin käsiin reput ja sitten piti linjastoa pitkin kerätä vaatteita ja pyyhkeitä ja lakanat sun muut. Myöhemmin tämä paikka selkentyi paikaksi nimeltä liinavaatevarasto.

Sieltä päästyämme haettiin omat siviilitavarat mukaan ja edettiin kohti yksikköä. Tietysti oma reppuni päätti levitä siinä matkalla (repun kantohihnat sano ittensä irti) joten joudun käsissä kantamaan mokomaa reppua samalla kun käsissä oli täkki ja tyyny. Helppoa se ei ollut, hankala kantaa ja mokoma reppu painoi sen verran että käsistä lähti tunto. oli se mukavaa yrittää sitten allekirjoittaa että on ottanut vastaan pari lukkoa kaappien oviin kun kädet ei helposti pysty kirjoittamaan (sen tunnottomuuden vuoksi) :D 

Siitä sitten jatkettiin 1. VK:n TV-Tupaan jossa laskettiin pöydälle KAIKKI repussa olleet kamat jotta nähtäisiin, että kaikki sai kaikki. Noh… tietysti itse olin missannut erään kohdan ja patjapussi ei ollut tarttunut mukaan…hyvä minä! Onneksi alikessut lupas, että jossain vaiheessa saan sen patjapussin :D Päästiin sitten sen jälkeen yksikköön ja saatiin laput, jossa luki, että mihin tupaan sitä mennään. Itse pääsin tupaan nimeltä Viipuri., samalla näki millaista porukkaa oikein samassa tuvassa on, kovin hiljaista piteli yllättäen... Oma punkka löytyi ovesta sisään tullessa toinen vasemmalla.

Kun liinavaatteet löysi paikkansa kaapista (lue: lensi sikinsokin kaappiin jotenkuten), olikin sitten hetken päästä lähdettävä kohti varusvarastoa, josta saataisiin loput tavarat. Mukavia pikkupolkuja pitkin sinne pitikin mennä, eikä ollutkaan yhtään liukkaita nämä polut... Perille kun päästiin niin siitä vaan kärry eteen ja säkki siihen kiinni, kuittaus että on paikalla ottamassa varusteita ja kärryä työntäen ihmiset heittää tavaraa kärryyn ja itse pitää tunkea ne silleen sinne, että kaikki mahtuu eikä mitään tursua yli. Jotenkin itse aina epäonnistun moisissa yrityksissä, liinavaatevarastollakin jouduin purkamaan koko repun jotta sain aseteltua ne paremmin :'D Toimin ohjeiden mukaisesti "heität ja sullot vaa", mut ei se onnistunu :( Oli ihan julmetun painava säkki... sain sen jotenkuten raahattua sinne auton kyytiin, onneks ei tarvinu kantaa sitä! Sitten vaan painuttiin takaisin yksikköön ja mentiin 1.VK:n kaapelihalliin jossa kipattiin tämä ihana säkki nurin ja katsottiin että kaikki tavarat oli siellä niin kuin pitikin. No tässä onnistuin ja oli kaikki tavarat siellä niin kuin pitikin!!! Kauhee raahaaminen sit takas tupaan... onneks alikersantti tarjos auttavan käden, jotta tämä alokas pääsi vaivattomasti tupaan ja toimiin :D

Ihan hirvee sekoilu koko illan, tienny ollenkaa miten ne kamat ois sinne kaappii kannattanu tai pitäny laittaa, tuli pikkunen kiire! :D Siitä sitte jotenkin onnistuin laittamaan ne kamat kaappiin ja tuvan alikersantti opetti kuinka pinkka ja punkka laitetaan kuntoon iltaa varten. Iltavahvuuslaskenta oli kyl ihan jotain outoa, jäkittäminen varsinkin, ikinä tullut vastaan MITÄÄN niin outoa! Niistä kun pääsi niin olikin vuorossa ohjatut iltatoimet, jonka jälkeen huudettiinkin KOMPPANIASSA HILJAISUUS. Nukkumaan siis, ei kyllä taida tulla uni silmään ihan heti :D